Saimaankaupungin valmistelijat tapaavat kuntaministerin

Asukkaiden äänitorviksi perustetaan Saimaankaupunki-kahviloita.

TIINA PASANEN

Imatralainen Pentti Komi (sd.) jatkaa Saimaankaupungin ohjausryhmän

puheenjohtajana. Muut puheenjohtajat ovat joutsenolainen Tuula Partanen

(kesk.) sekä lappeenrantalaiset Ilpo Hakula (kok.) ja Raimo Paalanen (sd.).

Imatralla eilen kokoontunut ohjausryhmä päätti tehdä Saimaankaupunkia

pikaisesti tutuksi myös uudelle hallitukselle. Tapaaminen tuoreen alue- ja

kuntaministerin Hannes Mannisen kanssa on sovittu 13:nneksi toukokuuta.

Johtavat virkamiehet pohtivat kesän aikana työryhmissä, kuinka palvelut

järjestettäisiin Saimaankaupungissa. Tavoitevuodeksi on asetettu 2010.

Hanketta valmistelevista kunnista on tuohon mennessä siirtynyt eläkkeelle

700 työntekijää. Tavoitteena on, että tuolloin toimeen tultaisiin nykyisen

6 400 työntekijän sijaan 6 200:lla.

-·Työryhmät miettivät, kuinka hallintoa ja erilaisia tukitoimia voidaan

tehostaa niin, että palvelut säilyvät, vaikka työntekijämäärä vähenee

parilla sadalla. Kouluja ja päiväkoteja ei olla lakkauttamassa, tähdentää

ohjausryhmän sihteeri, Lappeenrannan kehitysjohtaja Markku Heinonen.

Oma työryhmänsä on sosiaali- ja terveysasioilla, koulutuksella, tekniselle

toimella sekä kulttuurilla ja vapaa-ajalla. Yksi työryhmä valmistelee

keskushallinnon ja erilaisten lupa-asioiden järjestämistä.

Kaupunkiyhtiöiden tulevaisuutta ja konsernirakennetta selvittää

talousjohtajista koostuva työryhmä.

Kansa kommentoi

kahvilassa

Asukkaiden mielipidefoorumiksi perustetaan Saimaankaupunki-kahviloita.

Imatralla kahvila sijoittuu Tieto-Enatorin toimitalon alakertaan

Imatrankoskelle. Kahvila avaa ovensa 12. toukokuuta. Vastaavanlainen

kahvila perustetaan myöhemmin myös Joutsenoon ja Lappeenrantaan.

-·Sinne kutsutaan erilaisia kansalaisryhmiä, kuten lapsiperheitä,

keskustelemaan Saimaankaupunkiin liittyvistä asioista. Keskustelua johtaa

kahvilaisäntä tai -emäntä, joka välittää tiedot eteenpäin työryhmille ja

ohjausryhmälle, Heinonen kertoo.

Saimaankaupungin ohjausryhmä kokoontuu seuraavan kerran 28. toukokuuta.

Työryhmien esitykset valmistuvat syyskuun loppuun mennessä.

Kirjoittaja:
Tiina Pasanen