RIINA NOKSO-KOIVISTO
Vaikka vanhemmat kuinka yrittäisivät neuvoa lapsiaan, aikuisuuden
kynnyksellä nämä useimmiten tekevät jääräpäisesti sen, mitä itse tahtovat.
Lappeenrannan kaupunginteatterin Laila-musikaalissa nähtiin tänä keväänä
tällaisen jääräpäisyyden seurauksia, kun näyttämöllä oli yhtä aikaa kaksi
näyttelijäsukupolvea: Juha ja Anna Turunen. -·Kyllä aina silloin tällöin
tuli mieleen jotain opastettavaa ja annoinkin Annalle ohjeita, mutta
näyttämöllä edes isä ei saa ruveta puuttumaan asioihin ohjaajan ohi, Juha
Turunen kertoo.
Naistenlehdistä saadaan usein lukea kuuluisista teatterisuvuista, joissa
näyttelijän ammatti tuntuu periytyvän lapsille ikään kuin itsestään
selvyytenä ja ovet teatterikorkeakouluun avautuvat vaivatta. Juha Turusen
tie näyttelijäksi on ollut paljon mutkikkaampi. Teatterikorkeakouluun
pyrkiminen sai jäädä kahteen kertaan ja oppi on tullut lähinnä käytännön
työssä. Saman hankalan tien on valinnut myös tytär. -·Kun Anna muutama
vuosi sitten kertoi haluavansa näyttelijäksi, en ollut lainkaan ilahtunut,
vaan riitelimme asiasta usein. Itse aikanani lähdin harrastajapohjalta
liikkeelle ja tiedän, kuinka rankka taival se on. Sitä niin mielellään
soisi lapsensa pääsevän helpommalla. -·Aikani jankutin Annalle, että
hankkisi jonkin kunnon koulutuksen. Sitten muistin, kuinka oma äitini
räpätti minulle aikanaan juuri samalla tavoin. Eihän sekään silloin mitään
auttanut, Juha Turunen naurahtaa. -·Minulla ei ole teatterialasta mitään
ruusuisia kuvitelmia, olenhan itse kotona nähnyt näyttelijän ammatin
kääntöpuolet. Olen kuitenkin pienestä pitäen pyörinyt isän kanssa
teatterilla ja tunnen sen maailman omakseni, Anna kertoo.
Alan vaihto harkinnassa
Juha Turunen kauhistui tyttärensä tulevaisuuden suunnitelmia, sillä hän
itse on ollut vaihtamassa alaa useammin kuin kerran. Jos miehen fysiikka
olisi kestänyt, tällä hetkellä hän saattaisi olla jo eläkkeellä tanssijan
ammatista. Sonja Tammelan kannustamana nuori mies pääsi aikanaan
Kansallisoopperan balettikouluun, mutta 1,5 vuoden tiukan harjoittelun
jälkeen välilevy selästä petti.
-·Tunnen, että tanssi on se, johon minulla olisi ollut eniten lahjoja. Sitä
ammattia minulle ei kuitenkaan suotu. Kulttuuriradikalismin aikaan Juha
Turunen olisi päässyt Moskovaan puoluekouluun, mutta taas teatteri tuli
väliin. -·Muutama päivä ennen kuin tein lopullisen ratkaisun,
teatterinjohtaja Imatralta soitti ja sanoi, että tulet meille
näyttelijäksi. Kahdeksan vuotta Imatralla ja sen jälkeiset epäsäännölliset
freelancerin työt pistivät kuitenkin yhä uudestaan miettimään työn
mielekkyyttä. Hyvä ruuanlaittaja ajatteli, että kenties hänen oikea
paikkansa olisi ammattilaisena keittiössä. -·Halusin kokiksi, koska itsekin
olen tällainen herkkupeppu. Olin jo aloittamassa hotelli- ja ravintola-alan
peruskurssia, kun Timo Närhinsalo soitti ja pyysi Lappeenrannan
kaupunginteatteriin vierailijaksi. Juha Turunen on työskennellyt
Lappeenrannan kaupunginteatterissa vakinaisella kiinnityksellä vuodesta 1987.
Opiskelupaikka kiven alla
Nykyisin isän ja tyttären ei tarvitse riidellä. Juha Turunen itse on omassa
työssään tyytyväisempi kuin pitkään aikaan. Yhteistyö uuden
teatterinjohtajan kanssa on antoisaa ja ensi syksynä on tiedossa iso rooli
Tatu Pekkarisen näytelmässä Peräkylän profeetta. Tytär taas on osoittanut,
että puhtia teatterin tekemiseen löytyy. Talvella Anna Turunen oli mukana
perustamassa Lappeenrantaan uutta teatteriyhdistystä Eriteatteria, jonka
tuottama näytelmä, Kari Hotakaisen Hukassa on hyvä paikka nähdään
heinäkuussa kesäteatterissa. Paikkana on entisen Karjaportin tiloihin
kunnostettu kulttuurikeskus Lappeenrannan Simolantiellä. Katsomossa istuu
takuuvarmasti myös isä, joka pitää peukkuja, mutta ei katso esitystä
vaaleanpunaisten lasien läpi. -Oman lapsen työtä katselee tavanomaista
kriittisemmin, mutta en voi kieltää olevani hänestä ylpeä.
PEKKA HÖLKKI
Kuvateksti
Isältä tyttärelle. Näyttelijän ammatti näyttää periytyvän Juha Turuselta
Anna-tyttärelle. Aluksi isä oli tytön suunnitelmista kauhuissaan, mutta
nykyisin katsomossa istuu ylpeä isä.