Havon, Säänjärven ja Välijoen kouluja esitetään lakkautettaviksi

Työryhmä esittää Savitaipaleen koulunkäynnin keskittämistä kirkonkylään ja Heituinlahteen.

ILPO LESKINEN

Savitaipaleen kouluverkkotyöryhmä esittää kolmen kyläkoulun lakkauttamista.

Työryhmä esittää Havon, Säänjärven ja Välijoen koulujen lakkauttamista 1.

elokuuta 2004 alkaen. Samalla työryhmä esittää, että 1-6-luokkalaisten

perusopetusta annetaan vastedes vain kirkonkylässä ja Heituinlahdessa.

Työryhmään kuuluva Savitaipaleen hallintojohtaja Marja-Leena Silvennoinen

kertoo, että kyläkoulujen lakkauttamisesitys liittyy yhtäältä kunnan

talouden sopeuttamisohjelmaan. Esitystä perustellaan myös ikäluokkien

pienenemisellä ja siitä seuraavalla valtionapujen vähenemisellä.

Kolmen kyläkoulun lakkauttamisen on Silvennoisen mukaan laskettu säästävän

103 000 euroa vuodessa. Laskelmat on tehty tämän hetken oppilasmäärä- ja

valtionaputietojen sekä kiinteistöjen hoitomenojen perusteella.

1-6-luokkalaisten määrä vähenee seuraavan kuuden vuoden aikana 101:lla.

Savitaipaleella on lukuvuonna 2003-2004 kaikkiaan 293 alakoululaista ja

kuuden vuoden päästä 192. Kouluun tuleva oppilasmäärä vaihtelee vuosittain

37:stä 25:een. Oppilasmäärä vähenee joka vuosi.

Silvennoinen kertoo, että oppilaiden määrän väheneminen pienentää myös

kunnan perusopetuksen saamaa valtionapua. Kunnan saama valtionapu pienenee

yhteensä 1,270 miljoonalla eurolla vuosina 2004-2008.

Kunnanhallitus antoi marraskuussa sivistyslautakunnalle toimeksiannon

valmistella suunnitelma kolmen kyläkoulun lakkauttamisesta elokuussa 2004

alkaen.

Sivistyslautakunnalle esityksensä tehnyt työryhmä on Silvennoisen

mukaan pyrkinyt siihen, että Savitaipaleen kouluverkosta tulee

mahdollisimman toimiva. Tämä tarkoittaa, että yhdysluokkien määrää vähennetään.

Samalla on otettu huomioon hallitusohjelmaan sisältyvä 1-2-luokkalaisten

aamu- ja iltapäivähoidon sekä esikoululaisten kyydityksen

järjestämisvelvollisuus.

Kouluverkkotyöryhmä esittää sivistyslautakunnalle, että 1.8.2004 alkaen

kirkonkylän 1-2-luokkalaisten opetuspaikkana on ns. Kivikoulu. Koulussa on

kolme opetusryhmää: ensimmäisen luokan, toisen luokan sekä yhdistetty

ensimmäisen ja toisen luokan ryhmä.

3-6-luokkalaisia opetetaan kirkonkylän koululla siten, että jokaisella

luokalla on kaksi perusopetusryhmää.

Heituinlahden koulussa on esityksen mukaan kolme

perusopetusryhmää: ensimmäisen ja toisen luokan, kolmas- ja

neljäsluokkalaisten sekä viides- ja kuudesluokkalaisten ryhmät.

Kivikouluun ja päiväkotiin muodostetaan päivähoidon, esiopetuksen ja

alkuopetuksen kokonaisuus. Myös Heituinlahdessa esikoulu toimii

kouluyhteisössä. Näin voidaan järjestää koululaisten aamu- ja

iltapäivähoito sekä esikoululaisten ja koululaisten yhteinen kyyditys.

Keskustelua

esityksestä

Savitaipaleen sivistyslautakunta järjestää keskustelutilaisuuden tiistaina

3. kesäkuuta Kirkonkylän koulun juhlasalissa. Tilaisuudessa käsitellään

Havon, Säänjärven ja Välijoen kouluasioita.

Tilaisuudessa esitellään kouluverkkotyöryhmän sivistyslautakunnalle tekemä

esitys sekä kuullaan vanhempien näkemyksiä asiasta. Tilaisuus on

tarkoitettu Havon, Säänjärven ja Välijoen koulujen oppilaiden vanhemmille

sekä muille asiasta kiinnostuneille.

Sivistyslautakunta käsittelee kouluverkkotyöryhmän esitystä 11. kesäkuuta.

ES-ARKISTO/ANNE KOKKONEN

Kirjoittaja:
Ilpo Leskinen