Kaksoiskaupunkipäivä vuoden uutuustapahtuma

Imatra ja Svetogorsk sopivat yhteistyön jatkosta.

MATTI VEIJALAINEN

Imatran ja Svetogorskin kaupungit sopivat naapuriyhteistyönsä jatkamisesta

keskiviikkona. Imatralla allekirjoitettiin järjestyksessään 11. vuonna 1993

tehtyyn rajanaapurisopimukseen perustuva vuotuinen yhteistyöpöytäkirja.

Konkreettinen uutuus naapurusten toiminnoissa on muun muassa

kaksoiskaupunkipäivä. Kaupunginjohtajat Tauno Moilanen ja Nikolai Permjakov

korostivat, että tapahtuma on uusi väylä kaksoiskaupunkihengen

levittämiseen hallinnon kokouskammioista kansan keskuuteen.

Teemapäivä järjestetään ensi kerran Imatralla 24. toukokuuta.

Tapahtumapaikkoja ovat Koskenpartaan kävelykatu ja kulttuurikeskus. Nikolai

Permjakov kertoi, että Svetogorskista tulee Imatralle 150 hengen delegaatio

esittelemään sikäläistä yritystoimintaa ja tuotantoa sekä muutakin

svetogorskilaista osaamista.

Keväällä 2004 kaksoiskaupunkipäivä järjestetään Svetogorskissa.

Pöytäkirjaan sisältyy useita teknisen sekä sosiaali- ja terveysalan

yhteistyöhankkeita. Svetogorskin kunnallistekniikkahenkilöstön

kouluttaminen jatkuu. Huumereiteiltä hoitoketjuun-projektin toteutusta

edistetään. Interreg-projektin tavoitteena on laatia toimintasuunnitelma

nuorten huumeiden käytön ehkäisemiseksi Imatralla ja Svertogorskissa.

Kaupunkien pelastusyhteistyön päivittämisestä neuvotellaan. Sopimuksia

joudutaan tarkistamaan, koska avun hälyttäminen Svetogorskiin Imatran

puolelta käytännössä jonkin verran muuttuu uusien hätäkeskusjärjestelyjen

takia.

Ympärivuorokautista

rajanylitystä lobataan

Yhteistyöpöytäkirjan mukaan molemmat kaupungit koettavat vaikuttaa

viranomaisiin Imatran ja Svetogorskin rajanylityspaikan avaamiseksi

ympärivuorokautiselle liikenteelle.

Tauno Moilasen mukaan Suomen tulli ja rajavartiolaitos ovat antaneet

ymmärtää, että Suomen osalta aukioloajan pidentäminen olisi periaatteessa

mahdollista ensi vuonna. Svetogorskista katsoen tällainen aikataulu ei

Nikolai Permjakovin mukaan voi toteutua.

Permjakovin mukaan ympärivuorokautinen rajanylitys mahdollistuu vasta, kun

tarvittavat liikennejärjestelyt saadaan Venäjän puolella tehtyä.

Kaupunkilaiset ovat Permjakovin mukaan Svetogorskissa valittaneet

kasvavista liikenneongelmista. Niiden selvittäminen edellyttää Permjakovin

mukaan Leningradin oblastin hallinnoiman Svetogorskin ja Viipurin välisen

tien parantamista sekä samalla mieluusti ohitustietä Svetogorskiin. Rahaa

tällaisiin kohteisiin ei federaation budjetissa vielä ole. Viipurin

ohitustie on alueella ensisijainen rakennuskohde.

-·Siihen on tälle vuodelle budjetoitu 50 miljoonaa dollaria, Permjakov totesi.

Permjakov kertoi, että Svetogorsk aikoo parhaansa mukaan lobata

hankkeissaan myös uusia päättäjiä. Oblastin kuvernöörivaalit samoin kuin

duuman vaalit ovat edessä syyskuussa.

MATTI VEIJALAINEN

Kuvateksti

Nimet kirjoissa. Imatran ja Svetogorskin uuden yhteistyöpöytäkirjan

allekirjoittivat Imatran kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pentti Komi

sekä kaupunginjohtajat Nikolai Permjakov ja Tauno Moilanen.

Kirjoittaja:
Matti Veijalainen