Lappeenrannan yksityisillä perhepäivähoitajilla toistaiseksi riittänyt hoidettavia

Yksityisten perhepäivähoitajien yhdistys juhlisti 20-vuotisuuttaan Monarilla.

MINNA MÄKINEN

Lappeenrannan yksityiset perhepäivähoitajat ry juhlisti 20-vuotista

taivaltaan kokoontumalla keskiviikkona Monarille. Koska läsnä oli

kolmisenkymmentä hoitajaa ja noin 130 lasta, oli meno asiaankuuluvaa:

erikoisia pukuja, laululeikkejä, munkkeja, ongintaa – ja yleistä juoksentelua.

Lappeenrannan yksityisten perhepäivähoitajien yhdistyksessä on tällä

hetkellä 78 jäsentä, joista 60 työskentelee Lappeenrannassa. Yhdellä

perhepäivähoitajalla on keskimäärin neljä hoitolasta.

-·Tilanteemme on tällä hetkellä aika hyvä, lapsia on riittänyt. Syksyn

tilannetta en tiedä, sanoi yhdistyksen puheenjohtaja Seija Löppönen.

13 suorittaa

ammattitutkintoa

Löppönen totesi, että lasten vanhemmat eivät monesti tiedä yksityisten

perhepäivähoitajien olemassaolosta.

-·Jos kunnallisella puolella on vapaita paikkoja, eivät he kerro meistä.

Vanhemmille yksityinen perhepäivähoito on yhtä edullista kuin kunnallinen,

kertoi Löppönen.

Yhdistyksen perhepäivähoitajista 13 suorittaa parhaillaan Etelä-Karjalan

ammattiopistossa perhepäivähoitajan ammattitutkintoa.

-·Se on nostanut profiiliamme ja olemme tutustuneet myös kunnallisella

puolella työskenteleviin hoitajiin. Kun välien lämpenemistä on tapahtunut,

ovat he välittäneet eteenpäin tietoa meidänkin hoitopaikoistamme, totesi

yhdistyksen sihteeri Mailis Paastamo.

Löppönen ja Paastamo valittavat kaupungin tuen puuttumista.

-·Aiemmin pääsimme Monarille kerran kuukaudessa ilmaiseksi, nyt joudumme

maksamaan vuokraa, Paastamo sanoi.

Kokemusta

yllin kyllin

Yhdistyksen jäsenistä monilla on lähi- tai terveydenhoitajan koulutus tai

kuten Löppösellä, monikymmenvuotinen kokemus.

-·Olen ollut 25 vuotta perhepäivähoitajana. Välissä hankin kaupallisen

koulutuksen, mutta tämä on mielekkäämpää kuin tietokoneen ääressä

istuminen, Löppönen kertoi.

-·Kyllä me vielä pysymme lasten perässä, vakuutti Anja Saarinen,

yhdistyksen varapuheenjohtaja ja perhepäivähoitaja 27 vuoden kokemuksella.

Lappeenrannan yksityisistä perhepäivähoitajista yli 60 prosenttia on 40

vuotta ylittäneitä. Yhdistyksessä on yksi mies.

PEKKA HÖLKKI

Kuvatekstit

Itse rauhallisuus. Emmi Puustinen, 10 kuukautta, oli 130-päisessä

lapsijoukossa kuin kotonaan. -·Hän ei ole kirkaissutkaan, kertoi hoitajansa

Marja Haapanen.

Peikkolook. Lappeenrannan yksityisten perhepäivähoitajien yhdistyksen

puheenjohtaja Seija Löppönen oli Monarilla kahden hoitolapsensa kanssa.

Kirjoittaja:
Minna Mäkinen