Lappeenranta pistää sairaankuljetuksen uhkasakon patistamana kuntoon

Tälle vuodelle tulee kaksi uutta sairaankuljettajaa; ensi vuodelle ehkä kokonaan uusi systeemi.

ANNE KOTIHARJU

Etelä-Suomen lääninhallitus hätyyttelee Lappeenrannan kaupunkia pistämään

sairaankuljetuksen kuntoon jo uhkasakkoa väläyttelemällä. Lääninhallitus

vaatii, että palokunnan ensilähdön toimintavalmius on ensi syyskuun alkuun

mennessä saatettava niin henkilömäärien kuin toimintavalmiusaikojenkin

suhteen säädösten mukaiselle tasolle.

Kaupungin teknisen johtajan Ensio Koikkalaisen mukaan ongelma korjaantuisi

kahdella uudella sairaankuljettajan viralla.

-·Kyllähän nuo virat on nyt pakko täyttää, ettei meille ryöpsähtäisi jotain

seuraamuksia. Ei ole muuta vaihtoehtoa.

Kaupungin tekninen lautakunta päätti keskiviikkona esittää

kaupunginhallitukselle virkojen täyttämistä ulkoisella haulla.

Lääninhallitus oli antanut huhtikuussa välipäätöksen palvelutasosta ja

vaati kiireellisiä toimia.

Lautakunta oli esittänyt jo alkuvuodesta neljän viran täyttämistä, mutta

saanut kaupunginhallitukselta luvan vain kahden täyttämiseen.

Edessä ehkä laaja kilpailutus

Ensio Koikkalainen toteaa, että nyt tehtävä päätös korjaa tilanteen tämän

vuoden ajaksi. Ensi vuoden alusta siirrytään mahdollisesti kokonaan uuteen

järjestelmään.

-·Lappeenrannan kaupunki ja Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiri ehkä pyytävät

yhdessä sairaankuljetuksesta urakkatarjoukset eri palvelun tarjoajilta.

Yhtenä tarjoajana olisi myös vuoden alusta aloittava Etelä-Karjalan

pelastuslaitos.

Lappeenrannan johtava lääkäri Timo Kohvakka kertoo, että kaupunginjohtaja

Markku Anderssonin asettaman sairaankuljetuksen kilpailuttamista

selvittävän työryhmän raportti valmistuu näinä päivinä.

-·Asia tulee kaupunginhallituksen päätettäväksi ilmeisesti ennen lomia.

Tämän työryhmän päätehtävä oli selvittää, miten sairaankuljetus ja

ensihoito voidaan kilpailuttaa niin, että vaadittu laajuus ja taso vastaisi

sitä, mitä Lappeenrannan kokoiselta kaupungilta edellytetään.

-·Kaupunginhallitus lopulta päättää, kilpailutetaanko sairaankuljetus vai

jatkuuko se kaupungin omana toimintana.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju