Kuukausi: toukokuu 2003
-
Miljoonan euron tukkilauttoja
Uitto elää enää vain Saimaalla, mutta uittomies uskoo kuljetusmuodon kukoistavaan tulevaisuuteen.
-
Odottava äiti puhkuu kiukkua
Jaana Jouslampi ihmettelee, miksi kehittyvä kasvukeskus ei kykene tarjoamaan edes kunnollista perusturvaa.
-
Romanttinen haaveilija etsii kauneutta ja kammoaa elämän karkeutta.
TIINA SUOMALAINENYliromanttinen esteetikko, joka jahtaa kauniita, yksinkertaisia asioita
-
Satakunta retkeilijää teki askelmerkit pätkälle Euroopan kaukovaellusreittiä
Tapahtuma saa jatkoa syksyllä, kun osuus Lappeenrannasta Joutsenoon valmistuu.
-
Sivumyötäinen tuuli suosi Viipurin pyöräilyä
Tia Kuntsi oli väsynyt, mutta tyytyväinen 130 kilometrin urakan jälkeen.
-
Lääkäripula sulkee terveysasemia ja lopettaa yöpäivystyksen Imatralla
Palvelut keskittyvät kesäksi Honkaharjun sairaalaan ja Mansikkalan sosiaali- ja terveysasemalle
-
Hevoset tulivat keskelle kaupunkia
Hubertusseura juhlisti 80-vuotispäiviään paraatilla ja ratsastusnäytöksillä.
-
Yliopisto haluaisi enemmän eteläkarjalaisia opiskelijoita
Omalle talousalueelle sijoittuvien valmistujien määrä kasvaa, mutta on vielä kaukana muiden yliopistojen tasosta.
-
Vesihuollon avustuksilla on ollut ehtymätön kysyntä
Vesiosuuskunta-hankkeita on vireillä eri puolilla maakuntaa.
-
Äiti ja tytär yhdessä taiteenteon hyllyvällä suolla
Marjatta Mustonen ja Veera Rannantaus kasasivat yhteisen Uusiofuusio -taidenäyttelynsä muutamassa kuukaudessa.