Kuukausi: toukokuu 2003
-
Yksi tarjous Lappeen pappilan vuokraamisesta yrityskäyttöön
Esisopimus neuvotellaan valmiiksi syksyyn mennessä, jolloin alkaa peruskorjaus.
-
Väriä elämään ja elämää Linnoitukseen
Linnoituksen nykykerrostumasta löytyy taidetta myös sivukujilta ja mäen alta.
-
Luumäkeläinen keksintö pian valmiina peräkärrymarkkinoille
Nerokas teli-idea syntyi jo vuosia sitten Harri Heikkilän päässä.
-
Ylämaan sankarivainajat on nyt kirjattu muistopaateen
Muistomerkki paljastettiin kaatuneiden muistopäivänä Ylämaan sankarihautausmaan vieressä.
-
Kytölän koulusta kasvaa perhematkakohde
Lemi saa säräturisteilleen nelisenkymmentä majoituspaikkaa.
-
Arkeologit tutkivat Kauskilan kappelia ja Uukuniemen ortodoksikirkkoa
Kauskilan tutkimuksesta on tulossa työläs, koska kirkon pohja on hautausmaata.
-
Rautakautinen kalmisto avataan Jääskessä
Jääskessä ja Antreassa inventoidaan kivi- ja rautakauden muinaisjäännöksiä.
-
Lappeenrannan kaupungin henkilöstön sairaspoissaolot vähenivät
Muualla Suomessa kuntaväki taas sairasti entistä enemmän.
-
Lappeenrannan kaupungin henkilöstön paineet eivät helpota
Palkkamenot kasvavat liikaa suhteessa verotuloihin. – Tiukkuus jatkuu, sanoo henkilöstöjohtaja.
-
Kesä on Mietinsaarelle kuin uusi elämä
Kun Karhusalmelle saatiin lossi, alettiin saaressa rakentaa vilkkaasti mökkejä. Nyt mökkiläisiä on yhtä paljon kuin…