Savitaipaleen eläkeläisille täyttyi kolme vuosikymmentä

Tanssit ja retket on koettu hyväksi yhdessäolon muodoksi.

HELENA SIPAKKO

Savitaipaleen eläkeläisten toiminta on pyörinyt tiiviisti laulun, retkeilyn

ja tanssin ympärillä. Ja näin tulee jatkossakin tapahtumaan, vakuuttaa

vuoden alusta puheenjohtajaksi valittu Esko Laari. Hyväksi havaittuja

toimintamuotoja ei ole syytä lähteä muuttamaan.

Eläkeläisten määrä lisääntyy, ja sama suunta näkyy myös yhdistyksessä. Nyt

jäseniä on yli 480.

Savitaipaleen yhdistys kuuluu vuonna 1970 perustettuun Eläkeliittoon, jossa

on jäseniä yli 121 000 ja yhdistyksiä lähes 410.

Paikallistasolla ei Laarin mukaan ole ollut tarvetta eläkeläisten etujen

ajamiseen, ja kunnan toimintaan on tähän asti oltu aika tyytyväisiä.

Yhteislaulajaiset

ovat suosittuja

Kerran kuussa eläkeläiset kokoontuvat Suvantoon laulamaan yhdessä tuttuja

sävelmiä. Eino Aapro hoitaa hanurilla säestyksen, ja laulajia on 60-75.

Vielä suurempi yleisömenestys on iltapäivätansseilla. Nekin pidetään kerran

kuussa. Talvisin Heituinlahden nuorisoseurantalolla on ollut väkeä

keskimäärin 150. Kesä-syyskuussa tanssipaikkana on Säänjärven lava, jossa

on parhaimmillaan ollut yli 400 eläkeläistä.

-·Tansseihin tullaan kauempaakin, Imatraa, Simpelettä ja Kouvolaa myöten,

kertoo Laari.

Vastaavasti savitaipalelaiset matkustavat tanssimaan muualle. Tänä vuonna

he kävivät Haminassa, linja-autossa oli nelisenkymmentä tanssi-intoista.

Puheenjohtajakin tunnustautuu tanssitaitoiseksi, mutta ei ole kaikkein

innokkaimpia. Tanssijoiden ikä vaihtelee, nuoria ei ole, mutta jokunen

viisikymppinen on mukaan tullut.

-·Vanhin taitaa olla 91-vuotias, muistelee Laari.

Tansseja tahdittavat ikäväen keskuudessa suositut kokoonpanot. Humppa ja

jenkka sujuu eläkeläisiltä. Varsinaista kestosuosikkia ei ole, mutta joka

kerran on ainakin yksi polkkapari soitettava.

Talkoolaisia

ollut mukavasti

-·Tanssit tuovat tuloja toimintaan, niillä rahoitetaan kokoontumisia ja

retkiä. Viimeksi suuntana oli Lappi ja nyt keväällä Pärnu, kertoo Laari.

Lavatanssien järjestämisessä tarvitaan iso vapaaehtoisten joukko.

Talkoolaisia on viitisenkymmentä ja heillä on omat työvuoronsa.

Esko Laari kiittelee jäsenistöä, joka osallistuu vilkkaasti toimintaan. Hän

arvelee aktiivisesti mukana olevien määräksi jopa 250-300.

Eläkeliiton Savitaipaleen

yhdistys

¤·Perustettu 29.3.1973

¤·Jäsenmäärä on ollut nousussa, nyt jäseniä on yhteensä 482.

¤·30-vuotisjuhla alkaa seppeleenlaskulla Savitaipaleen kirkolla kello 9.40.

¤·Jumalanpalveluksen jälkeen kahvitus Europaeuksen koululla kello 11.15.

¤·Pääjuhla on liikuntatalolla kello 12.30.

¤·Tervehdyksen juhlaan tuovat mm. Eläkeliiton edustajat, historiikin

esittää Maija Karkia, Savitaipaleen Mieslaulajat esiintyy.

Kirjoittaja:
Helena Sipakko