URPO LAANINEN
Suomen ja Venäjän laajat valtuuskunnat aloittavat ensi viikolla neuvottelut
Saimaan kanavan vuokrasopimuksen pidentämisestä 50 vuodella.
Eteläkarjalaiset ovat vahvalla miehistöllä mukana neuvotteluissa.
-·Teiltä päin on aika järeä edustus, totesi Suomen valtuuskuntaa johtava
liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö ja Suomen
kanavavaltuutettu Juhani Korpela.
Neuvotteluihin osallistuvat Kaakkois-Suomen rajavartioston komentaja,
eversti Jaakko Kaukanen, Järvi-Suomen merenkulkupiriin päällikkö Aimo
Heiskanen ja Saimaan kanavan hoitokunnan toimistopäällikkö Ossi Häärä.
Lisäksi pysyvänä asiantuntijana on mukana entinen kanavapäällikkö Seppo
Koivupuro, jota kanavavaltuutettu Korpela piti arvokkaana apuna
neuvotteluissa. Hän tietää, mistä asioista on aikaisemmin sovittu ja mitä
papereita tehty.
Suomen ja Venäjän kanavavaltuutetut, Juhani Korpela ja varaministeri
Nikolai Negodov, aloittavat neuvottelut ensi tiistaina kanavavaltuutettujen
vuotuisella tapaamisella, jossa on tarkoitus hoitaa kuntoon periaateasiana
aikaisemmin sovittu huviveneilijöiden luotsivapaus. Se ei ole täysin
pelannut heti käytännössä.
-·Nyt haluamme tästä asiasta riittävän selvyyden, jonka veneilijät
tarvitsevat. Ilmeisesti luotsivapaus on toiminut myös käytännössä, mutta
selkeämmät ohjeet tarvitaan. Toivon, että voimme ensi tiistaina antaa
veneilijöille asiasta positiivisen informaation, Juhani Korpela totesi.
Varsinaiset Saimaan kanavan vuokra-ajan pidentämisneuvottelut alkavat
sitten keskiviikkona. Ensimmäisestä tapaamisesta ei ole luvassa tuloksia,
mutta kanavavaltuutettu Korpela odotti, että uusi sopimus on valmis vuoden
kuluessa.
-·Tuloksen pitää olla sellainen, joka merkitsee Saimaan kanavaliikenteen
kehittymistä. Olemme saavuttaneet tähän mennessä kahden miljoonan tonnin
tason, mutta olisi hyvä, jos sen saisi nostetuksi 4-5 miljoonaan tonniin.
Korpelan mukaan nämä tavaramäärät mahtuvat nykyiseen Saimaan kanavaan ilman
sen muuttamista talvikäyttöiseksi.
-·Käyttöajan pidentäminen ja mahdollinen ympärivuotisuus ovat selvittelyn
kohteena, mutta vielä ei ole löydetty positiivista ratkaisua.
Vuokran suuruus
ratkaisee paljon
-·Olen optimistinen, että Saimaan kanavalle voi löytyä enemmän
liikennetarpeita, kunhan sen käytön ehdot pidetään kilpailukykyisinä. Puun
tuonnissa kuorma-autoilla on omat ongelmansa, ja myös rautateillä on
kapasiteettiongelmia ja kehittämistarpeita.
Korpela ei lähtenyt ennakoimaan, mikä on vuokraneuvottelujen hankalin
kysymys. Vuokran suuruudesta väännetään kuitenkin kättä. Tähän asti se on
ollut 1,5 miljoonaa markkaa vuodessa, jonka Saimaan kanavan kautta kulkeva
liikenne on maksanut kanavamaksuina.
-·Tietysti kanavaliikenne voidaan kokonaan tuhota vuokran suuruudella,
mutta selvitettäviä kysymyksiä on parikymmentä. Työn määrä ei ole ihan
vähäinen.
Lykkäyksestä ei
ole mitään haittaa
Kanavavaltuutettu Korpela ei pitänyt ollenkaan ongelmana, että vuokra-ajan
jatkamisneuvottelut ovat lykkääntyneet kuukausilla.
-·Se ei suinkaan tarkoita, etteikö asiaan olisi kummallakin puolella
panostettu jo pidempään. Neuvottelujen siirtyminen ei ole ollut asialle
haitaksi.
-·Valmistautuminen on vienyt aikansa eikä tällaisiin neuvotteluihin
kylmiltään mennä, Korpela totesi.
PEKKA HÖLKKI
Kuvateksti
Kanavaneuvottelut alkavat. Suomen tavoitteena on lisätä Saimaan kanavan
tavarakuljetukset nykyisestä kahdesta miljoonasta tonnista 4-5 miljoonaan.
Rahtilaiva Vega matkasi kanavalla tiistaina.