RIINA NOKSO-KOIVISTO
Millaiseen maailmaan voikaan päästä, kun sulkee silmänsä, toivoo oikein
hartaasti, ja koputtaa pikkuruiseen oveen? Kolmevuotias Sara Nylund testasi
asian useaan otteeseen tiistaina, kun Etelä-Karjalan taidemuseon
näyttelystä löytyi kiinnostava teos: ovi, jonka kahvaan pikkutyttö yltää
vaivatta. Tällä kertaa ovi johti sadunomaisille kahvikutsuille, jonka
valtavissa kupeissa ja kannuissa tyttönen voisi vaikka kylpeä.
-·Jättiläisten kahvikutsut, kuvaili Sara Nylundin kuusivuotias isosisko
Anni taiteilija Catharina Kajanderin teosta.
Nylundin sisarukset ja joukko muita Parkkarilan päiväkotilapsia tutustuivat
tiistaina Etelä-Karjalan taidemuseon Ihmeiden puutarha-näyttelyyn, joka on
suunniteltu varta vasten lapsille.
Keramiikkateokset kertovat tarinoita
Hämyisesti valaistuun Vihreään makasiinin on pystytetty 17 suomalaisen
keraamikon töitä, joiden ympärille dramaturgi Helena Anttonen ja lavastaja
Tarja Jaatinen ovat luoneet tarinan aineksia.
-·Aluksi suunnittelimme juonellista perustarinaa, joka etenisi teoksesta
toiseen ikään kuin lautapeli. Todennäköisesti lapset olisivat juosseet
pisteestä toiselle kilpaa ja heitä olisi jouduttu määräilemään: kuuntelet
nyt tämän tekstin loppuun ja äläpä oikaise minnekään. -·Sellaista emme
halunneet, vaan tilalle tuli sarja monologeja tai sooloja -kunkin teoksen
kuviteltua puhetta, Helena Anttonen kertoo.
Pakkopullan lisäksi näyttelyn suunnittelijat halusivat välttää liiallista
pelkistämistä. -·Normaalisti teokset olisi todennäköisesti sijoitettu
vaaleiden pömpeleiden päälle mahdollisimman pelkistetysti niin, että itse
työ pääsee parhaalla mahdollisella tavalla esiin. Nyt koottiin ikään kuin
vääräoppinen näyttely, jonka kehyskin tarjoaa tulkintoja.
-·Vapaita ja itsenäisiä esineitä vangittiin lavastettuun ympäristöön
tavalla, joka ei välttämättä miellyttäisi taiteilijoita itseään. Teokset
ovat kuitenkin täällä vain kesätöissä, syksyllä ne pääsevät jatkamaan
itsenäistä matkaansa, Anttonen sanoo.
Pupu Räikkönen ajaa formulaa
Yksi näyttelyn päähenkilöistä on pieni pupu Räikkönen, joka ajaa Tarja
Jaatisen suunnittelemalla radalla formulaa. Juuri pupu Räikköselle Helena
Anttonen kirjoitti näyttelyn ensimmäisen tekstin, jossa pupu ajelee
Käpälämäelle kymmentä ilometriä tunnissa ja tankki täynnä kiisseliä.
Säveltäjä Kaj Chydenius ihastui tekstiin niin paljon, että halusi säveltää
siihen musiikin. Kappale on kuunneltavissa näyttelyssä.
Sekä pupu että taiteilija Teemu Luodon muut teokset miellyttivät myös
vierailijoita Parkkarilan päiväkodista, sillä eläinhahmot olivat tuttuja
Pikku Kakkosesta.
Outi Leinosen merikonnat sen sijaan herättivät ihmetystä: minne itse konnat
ovat ryömineet, kun jäljellä ovat vain kilvet. Anna-Mari Osipowin
Kettutuoli toi lasten mieleen ihmissuden. Lisädramatiikkaa näyttelylle
antoi makasiinin ulkoseinille tehtävä remontti, josta aiheutui meteliä.
-·Kuulostaa aivan kuin dinosaurukset olisivat tulossa, lapset pohtivat.
Tiina Veräjänkorvan huvimajaa muistuttava Valoisaa ilmaa, ilmaisaa valoa,
sai kolmevuotiaan Otto Nuutisen silmissä erilaisen tulkinnan. -·Sehän on
valkoinen vankila. Vaikka näyttelyssä oli monia lapsia kiinnostavia
teoksia, paras teos oli kuitenkin luonnontuote. Huomio kiinnittyi
hämähäkkiin, joka lopulta etsi piilopaikan Meeri Hiltusen teossarjasta
Fragmentteja hiljaisuudesta.
III
Ihmeiden puutarha Etelä-Karjalan taidemuseossa 2.6.-31.8. Osa
kansainvälistä keramiikkatapahtumaa K´03.
RIINA NOKSO-KOIVISTO
Kuvatekstit
Pieni ovi suureen maailmaan. Kolmevuotiaalle Otto Nuutiselle Catharina
Kajanderin tekemä pieni ovi oli juuri passeli.
Mitä toivoisi? Päiväkodissa oli kerrottu tarinaa ihmeellisestä ovesta,
jonka kautta pääsee minne vain, kunhan osaa toivoa. Sara Nylund kokeili
tätä näyttelyssä.
Näyttelyn taiteilijat
¤·Johanna Rytkölä, Tiina Veräjänkorva, Tiina Harjola, Meeri Hiltunen, Maila
Klementtinen, Teemu Luoto, Irma Weckman, Erkka Auermaa, Pirjo Pesonen, Satu
Syrjänen, Anna-Maria Osipow, Riitta Talonpoika, Outi Leinonen, Merja Ranki,
Leena Mäki-Patola, Kirsi Kivivirta ja Catharina Kajander.