MATTI VEIJALAINEN
Etelä-Karjalan Liikunnan ja Urheilun kesäleirit alkoivat Imatralla
tiistaina osallistujia liikkumisaktiviteettien perinteisiin vaihtoehtoihin
sekä uutuuksiin perehdyttäen.
Urheilemisen eksotiikkaa leiriohjelman koonnut tiimi oli tällä kertaa
laajentanut latinalaiseksi. Vuoden uutuushitti on Brasiliasta kotoisin
oleva tanssin ja itsepuolustuslajien risteytys capoeira, jonka jytäävää
askellusta leirikansa seuraa lajiesittelyissä silmät ymmyrkäisinä.
-·Vuosittain leirilajeja on pyritty vaihtelemaan ja vuorottelemaan, ja
mukaan on aina otettu myös joku uutuus. Nyt sitä on juuri capoeira, leirin
pääorganisaattorina toimiva Eklun nuoriso- ja koulutuspäällikkö Sakari
Pusenius selvitti.
Päälajivalikoimaan kuuluvat nyt tanssitaistelun lisäksi uinti, pesis,
koris, golf, suunnistus ja pingis. Pesikseen perehdytään pääsarjatasoa
myöten, kun Imatralla kerran ollaan. Torstaina on tarkoitus käydä
Linnalassa porukalla katsomassa, kuinka Imatra kyykyttää kautensa mainiosti
aloittanutta Kinnaria Järvenpäästä.
400 lasta ja nuorta
kokoontui kisailemaan
Yläikäpäässään 14-kesäisille saakka tarkoitetulle sporttileirille
osallistuu 300 nuorta. Leirin toinen osio on 6-8-vuotiaiden päiväleiri.
Päiväleiriläiset käyvät yöunilla kotona. Sporttilaiset majailevat teltoissa
leirin keskuspaikkana olevan Imatran urheilutalon lähimaastossa. Herätys on
aamulla puoli kahdeksan maissa. Sen jälkeen seuraa jokapäiväinen lipunnosto
ennen suorituspaikoille lähtemistä. Hiljaisuus teltoilla alkaa, tai ainakin
sen pitäisi alkaa iltakymmeneltä.
Päiväleirille tuli noin sata lasta, joten kaiken kaikkiaan leirivahvuus on
noin 400 liikkujaa. Kaikki paikat täyttyivät viimeistä myöten.
-·Mukana väkeä on se maksimimäärä, minkä voimme ottaa. Enemmänkin tulijoita
olisi ollut, mutta valvonnan on pelattava hyvin. Lähdemme siitä, että yksi
valvoja löytyy jokaista kymmentä leiriläistä kohti aina, Sakari Pusenius
selvitti.
Vastuullisia kimpanvetäjiä ja muita valvojia leirille saatiin Puseniuksen
mukaan rekrytoitua hyvin, vaikka heille ei mitään suoranaista korvausta
vaivoistaan maksetakaan. Ohjaajia on mukana lähes 50.
-·Jännää kiertoa tapahtuu. Moni ohjaajaksi kasvanut on aikanaan ollut
meillä mukana leiriläisenä, Pusenius kertoi.
Leirin ajoittaminen heti koulujen kesäloman alkuun oli harkittu teko.
Puseniuksen mukaan Eklun leiri on monelle nuorelle must-juttu, jota ilman
loman alku ei oikein lomalta tuntuisikaan.
-·Kun tämä on käyty alta pois, vapautuu perheen lomasuunnittelu kesän
myöhempiä vaiheita varten.
Toisaalta Eklu on muutaman päivän ajan merkittävä päivähoidon tuottaja.
Useimmat vanhemmat pakertavat vielä töissä lomille jäämättä, joten
perjantaihin saakka jälkikasvu on helppo jättää hyvään talteen
urheilujärjestön käsiin.
Sakari Puseniuksen mukaan leirillä on mukana väkeä melkein jokaisesta
Etelä-Karjalan kunnasta. Koulujen kautta levitetty tieto tarjonnasta
näyttää saavuttaneen kentän hyvin. Myös omaa maakuntaa kauempaa tulleita
leiriläisiä on mukana. Etelä-Karjalan ulkopuolelle leiriä ei markkinoitu,
mutta puskaradio näyttää hoitaneen tehtävänsä tehokkaasti.
Mukava kokemus
ensikertalaiselle
Leirillä on mukana jo monet kerrat Mansikkalan liikuntapaikat kolunneita
konkareita, mutta aina mukaan mahtuu myös ensikertalaisia. Yksi heistä on
Aino Neuvonen Rautjärven Simpeleeltä.
Tiistaina Aino opiskeli muun muassa telinevoimistelua. Ykkössuosikikseen
hän nimesi kuitenkin uinnin.
-·Osaan minä uida jo, kun vanhemmat ovat opettaneet, kuusivuotias Aino
selvitti.
Leiriuinnit polskutellaan uimahallin lämpimissä. Muut uimavedet ovat vielä
liian viileitä, ja Sakari Puseniuksen mukaan hallin seinien sisällä
pitäydytään myös valvontateknisistä syistä.
Ensi vuonna Aino Neuvonen aikoo palata leirille.
-·Ihan mukavalta on tuntunut. Kannattaa tänne uudelleenkin tulla, hän
kommentoi alkuvaikutelmiaan.
MATTI VEIJALAINEN
Kuvatekstit
Capoeiraa. Latinalaisen säpäkkä capoeira on liikuntaleirin uutuushitti tänä
kesänä. Leiriläisiä perehdytetään lajin saloihin esittelynäytöksillä.
Jännää. Kuusivuotias Aino Neuvonen opiskeli telinevoimistelua puomilla
taiteillen.