HANNU OJALA
Elokuun toiseksi viimeinen lauantai on vakiintunut Imatran omaksi
juhlapäiväksi, ja niin ovat asettuneet uomiinsa myös juhlintatavat.
Imatra-päivänä julkistetaan uusi Inkeri ja vuoden imatralainen,
Koskenpartaalla juodaan juhlapäivän kahvit ja Valtionhotellin puistossa
tarjoillaan rahalla piknikiä. Naisten Vuoksi kiertää Vuoksen lenkin ja
tekee vielä ylimääräisen mutkan kävelykadulle.
Uutta on se, että nyt pelataan myös jääkiekkoa ja perehdytään aikaisempia
vuosia tarkemmin Valtionhotellin vanhaan Linnaan, juhlavuoden kunniaksi.
Sen sisätilat avautuvat halukkaille opastetuilla kierroksilla.
Juhlapäivän taiteellisesta tason takaajina on iltaohjelmassa balettigaala
kulttuurikeskuksessa ja ugrijuhlat Karjalaisella Kotitalolla.
Kansankulttuurina Koskenpartaalla lauletaan karaokea ja nuoremmat
aloittavat syksyn diskokauden kerhotalo Koskiksessa.
Tämän vuoden uutuutena on jääkiekkokauden epävirallinen avaus jäähallissa.
Iltapäivän aloittavat SaiPa ja Ketterän ykkösjoukkueet, jotka ottavat
yhteen ystävyysottelun hengessä. Iltapäivän huipentumaksi on rakennettu
Imatran omien legendojen ottelu, jossa vastakkain asettuvat Ketterä C-75 ja
Ketterän legendat. C-75:n tulee jäälle Jussi Markkasen johdolla.
Vierailevina tähtinä tilaisuuteen ovat luvassa Esa Tikkanen ja Timo Jutila.
Ottelun lipputulot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen ja jälkipelit käydään
Imatran kylpylän Hockey Nightissa.