Lappeenrannan kaupungintalon äärellä sijaitseva valtion virastotalo pysyy
näillä näkymin virastotalona. Kiinteistön omistava Senaatti-Kiinteistöt Oy
selvitti muita kehittämisvaihtoehtoja, mutta päätyi nykyiseen toimintaan.
Vaiheittain tehtävä perusparannus alkanee lähiaikoina.
-·Tarjoamme nykyisille vuokralaisillemme uusittavia toimitiloja. Voimme
tehdä aika mittaviakin muutoksia, kertoo arkkitehti Simo Sankari
Senaatti-Kiinteistöistä.
Lähistölle kaavaillulle maakuntatalolle virastotalon pysyminen kilpailevana
tilantarjoajana tuo haasteen. Senaatti-Kiinteistöt yrittää saada sovittua
alustavat vuokrasopimukset mahdollisimman pian niin, että
investointipäätökset voisi tehdä loppukesällä.
-·Olemme täysillä mukana tässä ajatuksessa, että nykyiset vuokralaiset
säilytetään. Tarkoitus on parantaa heidän olosuhteitaan.
Korjaus tehtäisiin vaiheittain Sankarihautausmaan puoleisesta päästä
aloittaen. Virastojen ei pääsääntöisesti tarvitsisi lähteä talosta evakkoon.
Sankarista on selvää, että nykyiset vuokralaiset ovat ilmaisseet
kiinnostuksensa päästä myös kaupungintalon aukion toiseen päähän tulevaan
maakuntataloon.
-·Eihän se vielä tarkoita päätöstä. Kyllä kenttä on vielä avoin.
Sankari povaa, että tyhjää tilaa saattaa olla tulossa aukion tienoille.
-·Jos toimijoita hajautetaan, niin tyhjää tilaa jäänee. Suhtaudun aika
skeptisesti tilan lisätuotantoon tilanteessa, jossa varsinaista tilapulaa
ei ole.
Poliisilaitos
ei muuttaisikaan
Senaatti-Kiinteistöt haluaa myös poliisilaitoksen pysyvän nykyisissä
tiloissaan. Poliisilaitokselle on kaupungin avustuksella haettu tonttia
Simolantieltä, jonne muuttaminen on ollut tähän mennessä ykkösvaihtoehto.
Simolantielle poliisitaloa haluaisi toteuttaa muun muassa Rakennusliike Oka
Oy, joka on hankkinut sieltä tontinkin.
Poliisipäällikkö Tapio Saarni kertoo, että Senaatti-Kiinteistöt on nyt
markkinoinut poliisille ensisijaisesti vaihtoehtoa, jossa nykyisiä
virastotalon tiloja parannetaan ja laajennetaan.
Poliisilaitoksella on aikaa pohtia esiin tulevia vaihtoehtoja;
vuokrasopimus jatkuu vuoteen 2007.
-·Senaatti-Kiinteistöt on nyt selvittänyt vanhan Tele-talon osuutta ja
mahdollista uudisrakentamistakin sekä liikennejärjestelyjen kehittämistä.
Simo Sankari uskoo, että poliisilaitos pysyy nykyisellä paikalla.
-·Teemme heille ehdotuksen, jossa selvitetään, miten se on mahdollista.
MIKA STRANDÉN
Kuvateksti
Virastotalo. Kaupungintalon vieressä sijaitsevan virastotalon peruskorjaus
entistä ehommaksi virastotaloksi alkaa kohta.