Kauppakadulla sijaitseva Wolkoffin talo on toiminut kymmenen vuotta
museona. Kauppiastalomuseossa järjestettiin tiistaina juhlavuoden kunniaksi
ortodoksinen kotihartaus eli slaaviminen pastori Timo Tynkkysen johdolla.
Vastaavia kotihartauksia talossa järjestettiin usein Wolkoffin perheen aikana.
Wolkoffin talossa vieraili ensimmäisenä vuonna yli 6 600 henkeä. Kävijöitä
on sittemmin ollut vuosittain kolme-neljä tuhatta. Viime vuonna museossa
kävi lähes kolme tuhatta henkeä.
Amanuenssi Elina Vuori Etelä-Karjalan museosta pitää myös kolmea tuhatta
hyvänä määränä siihen nähden, että museoon pääsee tutustumaan vain
opastetuilla kiertokäynneillä.
Museon sesonkiaikoja ovat kesäkauden ohella joulu ja pääsiäinen, jolloin
talo koristellaan ajankohdan mukaisesti.
Venäläislähtöisen kauppiasperheen elämää esittelevä museo on Vuoren mukaan
säilyttänyt kiinnostavuutensa ja erikoisuusarvonsa. Aina kun Wolkoffin talo
on esillä julkisuudessa, sinne tulee seuraavina päivinä tavallista enemmän
vieraita. Monet yllättyvät Vuoren mukaan tällaisen museon olemassaolosta.
Dramaattinen
perustamishistoria
Suunnitelmat Wolkoffin talomuseon perustamisesta virisivät jo 1980-luvulla.
Lappeenrannan Killan tuolloinen puheenjohtaja Vilho Härkönen kertasi museon
värikästä ja monta vaihetta sisältänyttä perustamishistoriaa.
Pitkä prosessi alkoi Wolkoffin perikunnan kaupungille tekemästä lahjoitus-
ja myyntitarjouksesta. Kaupunginvaltuusto äänestyksen jälkeen hylkäsi
tarjouksen. Kaupunginjohtaja Jarmo Kölhi esitti Killalle, että tämä ottaisi
lahjoituksen vastaan.
Kilta teetti suunnitelmat talon kunnostamisesta sekä luetteloinnin talon
esineistöstä. Rahoitusta saatiin säätiöiltä, ja Killan johtokunta otti
pankista lainaa henkilökohtaisin takauksin. Kilta lahjoitti talon
kaupungille, ja valtuusto tällä kertaa hyväksyi lahjoituksen, tosin
lahopuupuheiden säestyksellä.
Wolkoffin talo oli vähällä tuhoutua tuhopolton seurauksena.
Kaupunginarkkitehti Seppo Aho kertoo, että kaupunki oli remontoinut talon
valmiiksi, kun vapunaattona 1992 talo sytytettiin palamaan. Talo tuhoutui
osittain, ja oli sattumaa, ettei se tuhoutunut kokonaan. Irtaimistoa
säilyi, koska sitä ei ollut vielä tuotu taloon. Talomuseo voitiin lopulta
avata yleisölle kesäkuussa 1993.
Juhlatilaisuuteen osallistui myös Wolkoffin perikunnan edustajia. Aune
Wolkoff katsoo, että perikunnan esitys talon lahjoittamisesta kotimuseoksi
ja irtaimiston myymisestä oli täysin oikea. Museo on Wolkoffin mielestä
nykyisellään juuri sellainen kuin sen pitää olla.
Perikunnan aloitteesta kotimuseon perustamiseen johtanut prosessi kesti
useita vuosia.
-·Oli aika jännittävää seurata asian etenemistä ja kaupunginvaltuuston
päätöksiä, Aune Wolkoff sanoo.
MIKA STRANDÉN
Kuvateksti
Johannes Kastajan päivänä. Pastori Timo Tynkkynen piti kotihartauden
Wolkoffin talomuseon kymmenvuotisen toiminnan kunniaksi.