Lappeenrantalainen Heimo Alatalo, 47, osti tiistaina enemmistön
kiinteistönvälitystoimisto Palvelutalo Euro-Aika Oy, LKV:n osakekannasta.
Yhtiön perustaja Elvi Kylliäinen on siirtymässä eläkkeelle pitkän työuran
jälkeen.
Kiinteistönvälitystoimisto ei ole ollut myynnissä, vaan Alatalo kuuli
Kylliäisen eläkeaikeista perhetuttavalta ja teki keväällä itse aloitteen.
-·Oma yritys on ollut yksi työelämän päätavoitteistani jo kaksikymmentä
vuotta. Joskus on mennyt liian hyvin, joskus liian huonosti, enkä ole
aiemmin uskaltanut riskiä ottaa, Alatalo kertoo.
Palvelutalo Euro-Aika Oy toimii Etelä-Karjalan talousalueella. Yritys on
keskittynyt kiinteistönvälitystoimintaan ja siihen liittyvien palvelujen
tarjoamiseen. Yhtiöllä on neljä työntekijää ja toimitilat Lappeenrannan
keskustassa Raatimiehenkadulla.
Kauppatieteiden maisteri Heimo Alatalolla on kokemusta kiinteistöalasta.
Hän toimi 1990-luvulla Lappeenrannan kaupungin omistaman Yritystila Oy:n
toimitusjohtajana.
-·Kuusi vuotta jaksoin vääntää kaupungin kriisiyhtiössä ja sain sen
kohtuulliseen kuntoon. Omaa alaani ovat varsinkin rahoitukseen liittyvät
ratkaisut, Alatalo kertoo.
Luottamus
syntyi helposti
Välivuosina Alatalo muun muassa opiskeli Lappeenrannan teknillisessä
yliopistossa. Sopivaa yritystä hän katseli pitkään, mutta ei käynyt vakavia
neuvotteluja muiden firmojen kanssa. -·Euro-Aika on hyvin hoidettu yritys.
Täällä ovat paperit ja asiat kunnossa sekä viranomaisten että asiakkaiden
suuntaan, Alatalo sanoo.
-·Pyrin siihen, ettei seitsemänkymppisenä keinutuolissa tarvitse katua
tekemättä jättämisiä. Nyt oli hyvä aika kaupan tekoon.
Kauppahintaa Alatalo ei kuitenkaan paljasta.
-·Sanotaan, että käden puristamisen jälkeen sekä ostaja että myyjä
hymyilivät edelleen.
Elvi Kylliäinen ehti luotsata Palvelutalo Euro-Aika Oy:tä seitsemisen
vuotta. Päätös luopumisesta oli lopulta helppo.
-·Minulla on kuusi lastenlasta ja liian vähän aikaa heille, Kylliäinen sanoo.
Kylliäinen aikoo siirtyä eläkkeelle pienin askelin. Lopullisesti hän astuu
syrjään kun uusi omistaja on suorittanut LKV-tutkinnon.
MIKA STRANDEN
Kuvateksti
Omistajanvaihdos. Heimo Alatalo ryhtyi yrittäjäksi välivuosien jälkeen.
Elvi Kylliäinen siirtyy kiinteistönvälitystoimistostaan eläkkeelle.