Lappeenrannan Urheilu-Miehillä on kolmannen kerran peräkkäin Suomen
nopeimmat naiset. Tampereen SM-viesteissä jo aamun alkuerät nostivat
lappeenrantalaiset mestarisuosikeiksi, eikä illan finaalissa käsikirjoitus
pettänyt.
·Hyvä joukkue niin mikäs siinä, LUM:n ankkuri Anna Saari nauroi maalissa.
Saarella oli helppo tehtävä juosta ykköseksi, sillä hopeajoukkue Oulun
Pyrintö jäi selvästi, vaikka lappeenrantalaisten viimeinen vaihto takelteli
pahasti. Sama ongelma oli jo aamun alkuerässä.
·Vaihto meni vähän pipariksi taas kerran. Vissiin lähden liian aikaisin,
Saari mietti.
LUM:n avaaja Milla Ranta-Lumberg kiihdytti hyvin liikkeelle telineistä ja
vaihto Pirpa Menosen kanssa onnistui. Kovassa kunnossa oleva Menonen nosti
joukkueensa omalle paikalleen, eikä Ilona Rannallakaan ollut vaikeuksia
viimeisessä kaarteessa. Aamun aika 47,18 parani loppukilpailussa
kahdeksalla sadasosalla.
Kolhut pitivät
arvoituksena
Kahtena edellisvuonna kultaa juosseen seuran mestaruus ei etukäteen ollut
varma veikkaus. Vain loukkaantumisista toipuneen Menosen alkukausi on ollut
ehjä. Kaikilla muilla vammat ovat enemmän tai vähemmän haitanneet
harjoittelua ja kilpailua.
·En ole treenannut puoleen vuoteen, tulin vain juoksemaan viestin, Saari
sanoi.
Saarelta leikattiin vaivasenluu, eikä osallistuminen SM-viesteihin ollut
lainkaan varmaa.
Lappeenrantalaisten kultaista urakkaa helpotti kovan haastajan Mikkelin
diskaus alkuerissä.
·Vähän harmittaa Mikkelin puolesta, mutta sellaista viesti on, Saari lohdutti.
LUM:n naisten päivää kirkasti myös 17-vuotiaiden joukkue. Piia Posti, Ilona
Mantere, Tea Parkko ja Maiju Björkholm nousivat alkuerien neljänneltä
sijaltaan mestariksi, vaikka Helsingin kisa-Veikot ahdisteli loppuun saakka
ankkurina juossutta Björkholmia.
Mantere nosti Lappeenrannan kärkeen toisella osuudella, eikä joukkue
päästänyt muita enää kakunjaolle. HKV jäi lopulta 15 sadasosaa.
Miesten loppukilpailusta odoteltiin jopa 40 sekunnin alitusta, mutta se jäi
haaveeksi. Kärjessä loppusuoralle lähteneellä Markus Pöyhösellä ei ollut
mitään ongelmia kuitata edellisvuoden tappiota.
·Tiedettiin, että juoksuvoima riittää, kunhan saadaan vain vaihdot
toimimaan, HKV:n Tuomas Näsi sanoi.
·Pystyin tekemään sellaisen juoksun, etten joutunut paljon repimään,
Pöyhönen kuvasi osuuttaan.
Pöyhönen sanoi juhlistavansa mestaruutta parin päivän mökkireissulla. Tällä
kertaa osoite ei kuitenkaan ole Joutsenon kotitila.
URHEILU sivu 16