”Nyt täytyy miettiä tilanne uudelleen, kun tiedän tilastot”

Elina Sorsalle MM-kisamatka Kanadaan on ensimmäinen ulkomaanmatka.

Kutsun Suomen alle 18-vuotiaiden yleisurheilun MM-kisajoukkueeseen saanut

Lappeenrannan Urheilu-Miesten, LUM:n kolmiloikkaaja Elina Sorsa on

yllättynyt menestyksestään maailmantilastoissa. Alkukesästä Kimpisessä

12,71 hypännyt Sorsa on tällä tuloksella omassa ikäluokassaan

maailmantilaston kahdeksas.

Joensuun MM-katsastuksen myötätuulituloksella 13,20 hän olisi sijoittunut

virallisissa tuloksissa peräti kolmanneksi.

-·En tiennyt, että tulostaso maailmalla on näin huono, Sorsa sanoo ja

jatkaa pienen miettimisen jälkeen:

-·Tai, että ehkä minä olen hyvä.

Kohta 17 vuotta täyttävän Sorsan mukaan tavoitetta Kanadan Sherbootkessa

9.-13. heinäkuuta järjestettävässä MM-kilpailussa on tarkistettava

tilastojen varassa.

-·Alunperin olin laittanut tavoitteeksi selviytyä kahdeksan parhaan

joukkoon. Nyt täytyy miettiä tilanne uudelleen, kun tiedän tilastot.

Sorsan tavoitteena on rikkoa myös voimassa oleva ikäkauden Suomen ennätys,

joka on 13,15.

-·Uskon, että se on mahdollista. Ei myötätuulen merkitys hyppyyni

Joensuussa ollut niin suuri, ettei se antaisi uskoa.

Hallista Sorsan tulos on 13,02.

Ei vielä kunnon

hyppyjä alla

Elina Sorsalla ei ole tällä kaudella vielä alla riittävästi kisoja. Hän

loukkasi kantapäänsä kauden ensimmäisessä kilpailussa Kimpisessä, ja siksi

kilpailutuntuma on jäänyt vähälle.

Joensuun katsastuskilpailuissa hän oli päättänyt ansaita paikan

kisajoukkueeseen.

-·Joensuussa piti antaa näytöt ja minun teki kovasti mieli näyttää. Silloin

ei anna kivun haitata.

Koska kunnon hypyt ovat vähissä tällä kaudella, Sorsa on keskittynyt

nopeusharjoituksiin ja kevyeen hyppelyyn lenkkikengät jaloissa.

Sorsa on lyhyehkö pituushyppääjäksi.

-·Moni on ihmetellyt, miten pysyn hyppäämään niin pitkälle, vaikka olen

vain noin 165 senttiä. Pidemmillä hyppääjillä on enemmän vipuvartta. Itse

olen panostanut nopeusominaisuuksiin.

Nopeusominaisuudet ovatkin Sorsalla tällä hetkellä kunnossa.

Lauritsalan lukiota käyvän Sorsan valmentajana toimii isä Hannu Sorsa,

entinen hyppääjä hänkin. Elina Sorsa onkin kasvanut urheilukentän laidalla,

sillä molemmat vanhemmat ovat olleet hyppääjiä.

Sorsan toinen vahva laji on pituushyppy. Viime vuonna hän ponnisti

ikäluokassaan sekä kolmiloikan että pituuden SM-kultaa.

Pituudessa hänen ennätyksensä on viime kaudelta 591.

-·Uskon, että vielä joskus pituus menee minulta yhtä hyvin kuin

kolmiloikka. En usko, että minun täytyy valita jompi kumpi lajeista. Yritän

keskittyä molempiin yhtä lailla.

Kanadan MM-kisamatka on Elina Sorsan ensimmäinen ulkomaanmatka.

-·Vähän jännittää, sillä en tunne ketään joukkueesta. On hyvä, että pääsen

heti isoihin kisoihin ja saan niistä kokemusta jo nyt, jos joskus

myöhemmin satun pääsemään naisten A-maajoukkueeseen.

KARI KRAUEL

Kuvateksti

Suoraan arvokisoihin. Elina Sorsa lähtee Kanadaan alle 18-vuotiaiden

MM-kisoihin huomenna keskiviikkona. Siksi hän ei osallistu SM-viesteihin

LUM:n joukkueessa.

Kirjoittaja:
Kari Krauel