Veden pihistys on vauhdittanut Saimaan pinnan nousua

Vuoksen juoksutuksen vähentäminen on nostanut Saimaan pintaa 30 senttiä luonnontilaisesta.

Vuoksen juoksutuksen vähentäminen on täyttänyt tarkoituksensa: Saimaan

pinta on noussut selvästi kevään ja alkukesän aikana. Virtaaman

pienentämisen ansiosta Saimaa on nyt 30 senttiä korkeammalla kuin se

luonnon tilassaan olisi. Vedenpinta on noussut kevään pohjalukemista noin

45 senttiä. Samalla järvenpinta on ylittänyt kuivuusrajan. Saimaa oli

loppuviikosta Lauritsalan mittauspisteessä lukemassa 75,46 metriä

merenpinnan yläpuolella. Saimaa on noin 45 senttiä pitkänajan

keskikorkeuden alapuolella. Järvenpinta on ylittänyt viidellä sentillä

kuivuusrajan, joka on 50 senttiä ajankohdan keskikorkeuden alapuolella.

370 kuutiometriä

sekunnissa

Saimaa ylitti kuivuusrajan kesäkuun alussa. Vedenpinta ylitti 4,35 metrin

syväväylän minimitason toukokuun jälkipuoliskolla. Syväväylässä on näillä

näkymin riittävästi vettä talven tuloon saakka.

Vuoksen juoksutusta pienennettiin luonnontilaisesta syys- lokakuun

vaihteessa. Juoksutusta supistettiin marraskuussa pienimpään mahdolliseen

eli 300 kuutiometriin sekunnissa.

Juoksutus on pidetty 300 kuutiossa 9. kesäkuuta saakka, jolloin maa- ja

metsätalousministeriö päätti nostaa Vuoksen virtaaman 370 kuutiometriin

sekunnissa.

Yli-insinööri Esko Vähäsöyrinki maa- ja metsätalousministeriöstä kertoo,

että virtaama pidetään toistaiseksi luonnontilaista pienempänä. Vuoksen

juoksutus pysyy lähiviikkojen ajan 370 kuutiossa, kun vedenkorkeuden

mukainen luonnontilainen virtaama olisi noin 500 kuutiometriä sekunnissa.

Maa- ja metsätalousministeriö tarkkailee Saimaan pintaa ja Vuoksen

juoksutusta koko ajan. Ministeriö päättää juoksutuksen lisäämisestä tai

ennallaan pitämisestä tilanteen kehittymisen perusteella.

Vähäsöyrinki muistuttaa, että Saimaan pinta on on edelleen alhaalla.

Lisäksi Kallavesi ja Pielinen ovat kääntyneet laskuun. Vuoksen

vesistöalueelle ei ole ennustettu runsaita sateita.

-·Vuoksen virtaaman nostaminen luonnonmukaiseksi on täysi mahdottomuus.

Näyttää siltä, että poikkeusjuoksutus jatkuu viikkoja.

Saimaa oli vuosi sitten noin 30 senttiä tämänhetkistä korkeammalla.

Järvenpinta oli kevättalvella alimmillaan yli 40 vuoteen.

Toukokuun sade

kaksinkertainen

Vuoksen vesistöalueella satoi toukokuussa yli kaksinkertaisesti normaaliin

verrattuna. Toukokuussa satoi 82 millimetriä, kun kuukauden normaali

sademäärä on 39 milliä. Kesäkuun sademäärä on lähellä normaalia. Vuoksen

vesistöalueella on satanut 1.-20. kesäkuuta 88 prosenttia koko kuukauden

sademäärästä.

Tulovirtaama Saimaaseen oli toukokuussa 81 prosenttia normaalista ja

kesäkuussa 91 prosenttia normaalista.

Kallaveden pinta kääntyi laskuun kesäkuun puolivälissä. Järvi on kuusi

senttiä ajankohdan keskikorkeuden alapuolella, ja sen pinta on laskenut

viikossa kahdeksan senttiä. Pielinen on 32 senttiä ajankohdan

keskikorkeuden alapuolella.

Loppuvuosi

pysyy matalalla

Saimaan vedenpinta on edelleen selvästi ajankohdan keskikorkeuden

alapuolella. Suomen ympäristökeskus ennustaa, että järvi myös pysyy koko

loppuvuoden matalalla, noin 40 senttiä keskikorkeuden alapuolella.

Järvenpinnan nousun ennustetaan jatkuvan heinä-elokuun vaihteeseen saakka,

jolloin Saimaa on kymmenisen senttiä tämänhetkistä korkeammalla.

Loppukesällä ja syksyllä vedenpinta laskee lievästi, kuten se normaalisti

tuohon aikaan vuodesta tekee.

Jos ennuste pitää paikkansa ja sataa keskimääräisesti, Saimaan pinta

alittaa syyskuun lopussa tämänhetkisen tason. Järvenpinta on ennusteen

mukaan lokakuun lopussa reilut viisi senttiä tämänhetkistä alempana.

Kirjoittaja:
Ilpo Leskinen