PERTTU PARJANEN
Istumalentopallon huippujoukkueet aloittavat tänään keskiviikkona ankaran
kamppailun lajin Euroopan herruudesta Lappeenrannan urheilutalolla.
Ennakkosuosikkeina areenalle tulevat miehistä hallitseva Euroopan- ja
maailmanmestari Bosnia-Hertsegovina sekä naisista hallitseva Euroopan- ja
maailmanmestari Hollanti.
Voittajat eivät kuitenkaan ole kirkossa kuulutettuja, vaikka
ennakkosuosikit ovat selkeästi nähtävissä.
·Pallo on pyöreä, kisojen kansainvälisten asioiden sihteeri,
istumalentopalloaktiivi Raija Kojo summaa ennakkoasetelmat.
·Tällä tasolla on myös kyse siitä, kenen pää kestää parhaiten.
Kojo uskoo myös suomalaisten antavan kaikkensa kotikisoissa.
·Panokset ovat tosi korkeat. Täällä ovat jaossa paikat Ateenan
paralympialaisiin.
Mittavat järjestelyt
·Kisojen järjestelyorganisaatiossa työskentelee noin 120 vapaaehtoista,
Kojo kuvaa kisojen mittakaavaa.
·Suurin osa on lappeenrantalaisia, mutta olemme saaneet todella
kiitettävästi apuvoimia myös Kotkasta, Tampereelta ja pääkaupunkiseudulta.
Tämän mittakaavan kansainväliset kilpailut vaativat todella paljon työtä.
Myös kilpailujen tekniikka on viritetty kuntoon.
·Testiottelut pelattiin Urheilutalolla maanantaina. Kentät,
pistelaskusysteemi ja tuomaritoiminta ovat kaikki kunnossa kisoja varten,
Kojo lupaa.
Kisoihin odotetaan myös yleisöä. Kojon mukaan esimerkiksi vuonna 1994
Lappeenrannassa pelatun kansainvälisen turnauksen loppuottelussa oli
puolitoistatuhatta katsojaa.
·Istumalentopallo on näyttävää. Maajoukkueet ovat todella taitavia, ja
peli on kuin tavallista lentopalloa, mutta vain paljon nopeampaa.
Koululaisluokille on järjestetty mahdollisuus seurata otteluita maksutta.
·Heitä varten on järjestetty joihinkin otteluihin selostus. Samalla he
pääsevät näkemään, että huippu-urheilua voi harrastaa, vaikka olisi
vammautunutkin.
III
Istumalentopallon EM-kisojen avajaiset ovat tänään Lappeenrannan
urheilutalossa klo 16. Turnauksen avausottelussa Suomen miehet kohtaavat
Unkarin klo 17. Suomen naiset aloittavat klo 19 ja vastassa on Saksa.
PAULI SAUKKONEN
Kuvateksti
Liput salkoon. Suomen ja Viron joukkueet seurasivat lipunnostoa tiistaina
urheilutalon edustalla.