MRSA-sairaalabakteeri yleistyy Etelä-Karjalassa

Sairaanhoitopiirin alueella tartuntoja on kolmanneksi eniten Suomessa.

KAARINA PALLETVUORI

MRSA-sairaalabakteerin aiheuttamia tartuntoja on tänä vuonna ollut Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä runsaasti viime vuotta enemmän. Tänä vuonna niitä on todettu 43 kun vastaava luku viime vuonna oli kolme.

Etelä-Karjalaa enemmän tartuntoja on todettu tänä vuonna ainoastaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä.

Etelä-Karjalassa sairaalabakteerin kanssa on painittu kevään ja kesän aikana muun muassa Luumäellä ja Imatralla.

­·Muualla Suomessa tartuntamäärät ovat kasvaneet viime vuosina. Siksi meilläkin on osattu odottaa tilanteen muuttumista tähän suuntaan, sanoo hygieniahoitaja Raija Vuorela Etelä-Karjalan keskussairaalasta.

Pääasiassa pitkäaikaishoitolaitoksissa esiintyvä MRSA-bakteeri voi aiheuttaa lieviä iho-oireita tai vakavampia infektioita kuten keuhkokuumetta.

Täysin terve ihminen voi olla bakteerin kantaja, eikä välttämättä sairastu lainkaan. Hän voi kuitenkin tartuttaa muita.

Keskussairaalassa Lappeenrannassa on valmistauduttu mahdollisiin MRSA-bakteerin kantajiin, ja riskipotilaat eristetään tarvittaessa.

­·Jos tauti pääsisi leviämään sairaalassa, ja osastoja jouduttaisiin sulkemaan, voisivat kustannukset kohota useisiin tuhansiin euroihin, sanoo Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Ritva Kauppinen.

Painopiste onkin tartuntojen ehkäisemisessä.

­·Hygieniahoitajan ja infektiolääkärin työstä on viime aikoina mennyt suuri osa ennaltaehkäisevään työhön, sanoo Kauppinen.

Potilassiirrot lisäävät tapausten määrää

Kansanterveyslaitoksen tietojen mukaan koko maassa oli viime vuonna vajaa 600 MRSA-bakteerin aiheuttamaa infektiota. Tänä vuonna tartuntoja on todettu jo 310.

Kansanterveyslaitoksen sairaalabakteriologian vs. ylilääkäri Anni Virolainen-Julkusen mukaan tartuntojen määrän kasvuun on monta syytä.

­·Suurin selittävä tekijä on se kuinka aktiivisesti asiaa tutkitaan. Jos jostakin tulee useampia löydöksi, ei se suoraan tarkoita, että tilanne olisi siellä vakavampi kuin muualla, hän sanoo.

Usein yhden sattumalta todetun tapauksen jälkeen tartunnan saaneen lähipiiri tutkitaan ja bakteerin kantajia löytyy useita. Jos alkuperäinen tapaus ei olisi tullut ilmi, ei muita oireettomana pysyneitä tapauksia olisi löydetty lainkaan.

Tartuntojen määrää lisäävät myös potilassiirrot sairaaloiden ja laitosten välillä, jolloin bakteeri pääsee leviämään.

MAAKUNTA sivu 4

Kirjoittaja:
Kaarina Palletvuori