Kuukausi: elokuu 2003
-
Suutariverstasmuseo avautui paalupaikalle
MATTI VEIJALAINENSunnuntain museotietapahtuman imatranpuoleisimmassa päässä kävi melkoin
-
Melkein neljäsataavuotias Rakuunakilta juhli ratsailla
Suomalaista rakuunaa voi melkein luulla Ruotsin kuninkaalliseksi.
-
Abdelghani Nouidra hylkäyksen kautta voittoon
Jani Lehtiselle kolmas peräkkäinen kävelyn Suomen mestaruus.
-
Minun Viipurini
Toisen polven viipurilainen Anna Sidorova iloitsee, että 600-vuotias kaupunki on selvinnyt niin raskaista vaiheista.
-
Tulitikkurasioiden etiketteihin on taltioitunut kiintoisaa historiaa
Etelä-Karjalan museon näyttely on nostanut muistoja pintaan.
-
Linnoitusvallien rakentajat ovat alansa ammattilaisia
Tutkijoiden ja suunnittelijoiden piirustukset olisivat hyödyttömiä ilman raa’an työn tekijöitä.
-
Vesiensuojeluyhdistys perusteilla Pien-Saimaan alueelle
Tavoitteena on järven kuormituksen vähentäminen.
-
Opiskelija-asuntojen määrän kasvu keskittyy Skinnarilan kampukselle
Soluasuntojen määrää vähennetään peruskorjauksissa, yksiöiden suosio on tullut jäädäkseen.
-
Keskusrikospoliisi tutkii Kaukaan jätevesipäästöt
Ympäristökeskus jätti tutkintapyynnön. Valtakunnansyyttäjä konsultoi poliisia.
-
Mies voi rauhoittua, mutta rokkaus vain jatkuu
26-vuotias Jam Rock Band on kasvanut aikuiseksi jäseniensä mukana