Trendit yltävät myös pölyiseen antikvariaattiin

Aapo Pekari viettää tänään syntymäpäiviä Taikalyhdyssä.

RIINA NOKSO-KOIVISTO

Vielä torstai-iltana antikvariaatin pitäjä Aapo Pekari oli keskellä

suurkaupungin sykettä. Helsingin Taiteiden yön iltana antikvariaatti

Laterna Magicassa juhlittiin Ingmar Bergmanin nuoruudesta kertovan kirjan

ilmestymistä, ja antikvariaatti täyttyi kirjallisuuden ja elokuva-alan

ihmisistä.

Syke kuitenkin vaihtui nopeasti maaseudun rauhaksi, sillä jo perjantaina

aamupäivällä Aapo Pekari hääräilee toisessa antikvariaatissaan Lemin

Taikalyhdyssä, joka on samalla hänen lapsuudenkotinsa. Lauantaina hän

jatkaa työskentelyä, mutta juhlii samalla 60-vuotispäiväänsä.

­·Näiden kahden maailman välillä eläminen on aina antanut itselleni

elämänvoimaa. Lemillä on vahva kulttuuriperintö ja täällä on hyvä toimia,

Pekari sanoo. ­·Totta kuitenkin on, että luovuudella on usein paremmat

menestymismahdollisuudet kaupungin vapaamielisessä ilmapiirissä, kun

ympärillä tapahtuu jatkuvasti. Maalaisyhteisö on turvallinen, mutta samalla

rajoittava. Itse olen rikkonut rajoja jo pienestä pitäen.

Kirjojen rakastaja ja markkinamies

Pekarilla onkin värikäs menneisyys. Ennen antikvariaattimaailmaa hän ehti

tehdä pitkään töitä elokuva-alalla, jota opiskeli Ruotsissa. Helsingin

Laterna Magica on erikoistunut valo- ja elokuviin, joten aiempi ammatti

kulkee yhä tiiviisti mukana. ­·Kotimaiset elokuvantekijät hakevat minulta

usein rekvisiittaa, viimeksi esimerkiksi elokuvaan Populäärimusiikkia

Vittulanjänkältä. Tunnen hyvin sekä elokuvan tuottajan, kuvaajan että

lavastajan, sillä nämä piirit ovat Suomessa aika suppeat. ­·Televisiosta

tulee taas pian uusia jaksoja Antti Tuurin kirjoittamasta sarjasta Kivi ja

Kilpi, joka on kuvattu Laterna Magicassa ja jonka päähenkilöstä tunnistan

paljon omia piirteitäni. Sarjassa Oiva Lohtanderin esittämä päähenkilö on

kirjojen maailmaan uppoutunut humanisti, joka ei haluaisi kuulla

puhuttavankaan kirjabisneksen taloudellisesti puolesta. Taneli Mäkelä taas

esittää antikvariaatin nuorempaa osakasta, joka ymmärtää hyvin eurojen

päälle. ­·Itse haluaisin olla sopiva yhdistelmä näistä kahdesta. Paitsi

kirjat, Pekarin mukaan antikvariaatti-bisneksen hyviä puolia on se,

etteivät talouden suhdanteet vaikuta myyntiin kovinkaan paljon.

­·Esimerkiksi lama ei ollut antikvariaateille lainkaan vaikeaa aikaa.

Paljon hyviä kirjoja tuli myyntiin ja toisaalta ihmiset ostivat edullisia

käytettyjä kirjoja. Vaikka antikvariaatissa vallitsee hurmaavan pysähtynyt

tunnelma, Pekarin mukaan trendit yltävät kuitenkin myös sinne. ­·Jos joku

klassikkokirjailija nousee erityisesti julkisuuteen, se näkyy heti meidän

myynnissämme. Esimerkiksi Volter Kilpi ei yhdessä vaiheessa kiinnostanut

juuri lainkaan, nyt hän on myötätuulessa. Itse ennustan, että pian tulee

Sillanpää-buumi. Hän on kyllä Nobelinsa ansainnut, Pekari sanoo.

RIINA NOKSO-KOIVISTO

Kuvateksti

Kahden maailman mies. Aapo Pekari on Etelä-Karjalan kuuluisin

helsinkiläinen antikvariaatin pitäjä.

Aapo Pekari 60-vuotias

¤·Syntynyt 30.8.1943 Lemillä.

¤·Oppi elokuva-alan perusteet 60-luvulla Yleisradiossa, silloisessa Suomen

Televisiossa.

¤·Muutti 70-luvulla Tukholmaan, jossa kouluttautui Tukholman

yliopiston elokuvatieteen laitoksella.

¤·Muutti takaisin Suomeen vuonna 1989.

¤·Antikvariaatit Laterna Magica Helsingissä ja Taikalyhty Lemillä.

Kirjoittaja:
Riina Nokso-Koivisto