Vuoksenrannan ensimmäinen kaava keräsi kaupunginvaltuuston kehut

Pientaloalueelle toivotaan pian rakentajia. Kylpylän hankkeitten rahoitus sen sijaan äänestytti.

IRMELI OJALAINEN

Pitkän seminaaripäivän kansalaisdemokratian kehittämisestä keskustellut

Imatran kaupunginvaltuusto kehui kuplille Vuoksenrannan ensimmäisen

asemakaavan. Erityisesti kiitosta tuli kaavan käsittely monivaiheisine

kuulemisineen ja työpajoineen.

Vuoksenrannan pohjoisosaan sijoittuva uusi asuinalue aloittaa Mansikkalan

ja Imatrankosken yhteen kasvattamisen kirjaimellisesti. Keskeiseltä

alueelta kävelymatkaa kaupan ja hallinnon palveluiden pariin on enimmillään

1,5 kilometriä.

Hieman yli 20 hehtaarin asuinalueelle on piirretty 54 enintään

kaksikerroksisten erillispientalon tonttia ja neljä asuinrakennusten

tonttia, joille voidaan rakentaa kaksikerroksisia rivi- tai kerrostaloja.

Tonttikoot vaihtelevat 766 neliöstä 1217 neliöön. Erillispientalojen

yhteenlaskettu rakennusoikeus on 16 354 kerrosneliötä. Rivi- tai

kerrostalokortteleissa rakennusoikeutta on yhteensä 5 820 kerrosneliötä.

­·Toivottavasti tästä tulee Imatran Tapiola, houkutteleva alue, kunhan

huolehditaan korkeatasoisesta toteutuksesta, vihreitten Ritva Kärmeniemi

sanoi. Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Jukka Kärnä (sd.) kuittasi monet

kiitokset kaavatyöstä osaston normaaliksi touhuksi ja asemakaava-arkkitehti

Kimmo Hartikaisen pitkän pinnan ansioksi. ­·Kunhan vain menevät tontit

kaupaksi ja nopeasti, Kärnä odottaa Imatran keskeisen alueen rakentumisesta.

Säätiö sai limiittiluottonsa

Etelä-Karjalan kuntoutumissäätiön lainoille myönnetty 5,2 miljoonan euron

takaus muuttuu limiittimuotoiseksi, mutta samalla otettavien uusien

lainojen käyttöä kohdennetaan.

­·Limiitti myönnetään, mutta lainaa saa käyttää Imatran kylpylän vanhan

osan peruskorjaukseen ja rakenteilla olevan lomakylän rahoitukseen,

demariryhmyri Heikki Luukkanen muotoili valtuuston päätöstä neuvottelutauon

jälkeen.

Muotoilu hyväksyttiin yhtä vaille yksimielisesti. Sitoutumattomien Esko

Kärkkään mielestä valtuuston päätöstä riskialttiiseen mökkibisnekseen

lähdöstä ei ole valtuustossa tehty. Kärkäs esitti asian käsittelyä pöydälle

siksi, kunnes valtuusto käsittelee konserniohjeistusta tytäryhteisöjen

seurannasta ja raportoinnista.

Vasemmistoliiton Anssi Piirainen kummeksui 5.2 miljoonan euron lainatakuun

muutosta limiitiksi. Hän uteli, onko tarkoitus jättää piikki loputtomasti

avoimeksi. Piirainen oli kannattamassa asian pöydällepanoa, mutta

neuvottelutulos häntä tyydytti, äänestämättä jättänyttä Kärkästä sen sijaan ei.

Talousjohtaja Aulis Multisillan mukaan konserniohjeistus on tulossa.

Lähtökohtana on kaupunkikonsernin käsittely kokonaisuutena, mikä

mahdollistaa esimerkiksi luottokustannusten minimoinnin. ­·Valtuuston

on perusteltua tietää velkaantumisesta sekä toimialan laajennuksista,

Multisilta katsoi.

Kirjoittaja:
Irmeli Ojalainen