Yrjö Karjalainen ihastui portviiniin ja teki kirjan

Portviini-teos on Suomessa vasta toinen yhdestä ja ainoasta viinityypistä julkaistu kirja.

ANTTI O. ARPONEN

Lappeenrantalainen Yrjö Karjalainen on aina ollut viinien ja hyvien ruokien

ystävä. Parikymmentä vuotta sitten hän vieraili ensimmäisen kerran

Portugalissa Douron viinilaaksossa ja ihastui heti portviiniin.

Maaliskuussa 2000 Karjalainen jutteli Viiniexpo-messuilla espoolaisen

viiniasiantuntijan Jukka Sinivirran kanssa. Miehet päättivät ryhtyä

tekemään kirjaa portviinistä.

­·Puhemiehenä oli lappeenrantalainen viiniasiantuntija Pekka Kauppinen.

Minulla oli ollut jo pitkään haaveena kirjoittaa portviinistä. Ryhdyimme

työhön ja nyt kirja on valmis, kertoo Karjalainen.

Otavan kustantama teos Portviini on harvinainen aluevaltaus, sillä Suomessa

ja suomeksi kirjoitettuja yhden ja ainoan viinityypin kirjoja on julkaistu

tätä ennen vain yksi.

Douron laakso

ihastuttaa edelleen

­·Olen lukuisia kertoja käynyt Portugalissa portviinin viljelyalueilla.

Massiivinen, monumentaalinen Douron laakso ihastuttaa minua edelleen.

Siellä on vuosisatainen perinne ja sen tuloksena syntyy jaloa juomaa, sanoo

Karjalainen.

Jukka Sinivirta on julkaissut vuonna 1999 teoksen Elämäniloa ja samppanjaa.

Häntä on käytetty televisiossa ja radiossa viiniasiantuntijana.

Portviini on kaikkialla maailmassa arvostettu ja suosittu viini, mutta

Suomessa sitä ei vielä oikein tunneta.

­·Portviini on yksi maailman suurista viineistä, mutta Suomessa se ei ole

saanut sitä asemaa, joka sille kuuluisi. Portviini sopii kuitenkin

erinomaisesti Suomen ilmastoon ja sillä on monipuolista käyttöä, vakuuttaa

Sinivirta.

Portviini-kirjan kirjoittajat kehottavat nauttimaan portviiniä erityisesti

erilaisten juustojen kanssa.

Juusto ja portviini

sopivat hyvin yhteen

­·Viinin makea täyteläisyys pääsee oikeuksiinsa juustojen seurassa.

Vuosikertaportviini ja sinihomejuusto ovat erinomainen yhdistelmä.

Portviini sopii myös jälkiruokien yhteyteen, sitä voi nauttia erilaisten

kakkujen kanssa.

Jukka Sinivirta jättää ensi viikolla kustantajalle käsikirjoituksen

teoksesta, jonka työnimi on Juusto ja sen juomat.

Karjalainen ja Sinivirta kertovat kirjassaan perusteellisesti portviinin

historian, esittelevät Portugalin laatuviinialueet ja viinitarhat sekä

portviinityypit ja kertovat seikkaperäisesti myös sadonkorjuun ja

perinteisen portviinin valmistamisen vaiheet.

Suomalaiset lukijat eivät välttämättä tiedä paljonkaan viinien

valmistuksesta, joten siksi tällaiset kirjat ovat tarpeen. Teoksessa

annetaan ohjeita myös portviinin säilytykseen ja tarjoiluun ja

ruokaohjeita. Teoksen upeista valokuvista vastaa Jukka Sinivirran puoliso

Päivi Sinivirta.

MARI MÄNNISTÖ

Kuvateksti

Malja portviinille. Yrjö Karjalainen haluaa opastaa suomalaiset portviinin

ystäviksi.

Kirjoittaja:
Antti O. Arponen