PERTTI VAHERKYLÄ
Vaikka purettua ei saada sellaisenaan takaisin, olisiko Jaakkolan kirkko
rakennettava uudestaan Lappeenrannan Satamatorille, kyseli kirjailija Aimo
Vuorinen esitelmässään sunnuntaina kaupunkikulttuurin tapahtumakuukauden
viimeisessä sunnuntaiesitelmätilaisuudessa.
Käydyissä puheenvuoroissa oltiin hyvinkin tämän rakennuksen
uudelleenrakentamisen kannalla.
Vuorinen piti satamatorin kohtaloa esimerkkinä siitä, mitä ei olisi saanut
tapahtua, kun vanhat kauppiastalot, kauppahalli ja niin sanottu Jaakkolan
kirkko purettiin. Torin käyttötarkoitus muuttui.
Niin monen vanhan rakennuksen käyttötarkoituskin monasti muuttuu, mutta
rakennukset eivät välttämättä ole sen takia purettavia. Aikaa myöten niille
löytyy uusi käyttötarkoitus, kuten on käynyt koko Lappeenrannan Linnoitukselle.
·Rakennusmaan hinnan nousun odottelu antoi Linnoitukselle armonaikaa ja se
pelastui, hän totesi. Sille syntyi uusi käyttötarkoitus ja nykyään kaikki
pitävät sitä kaupungin ja maakunnan merkittävimpänä nähtävyytenä.
Ainoa rakennus minkä purkaminen sieltä ei vahingoittaisi nykyistä
kokonaisuutta olisi uusimman rakennuksen Radiotalon purku. Vuorinen
huomautti myös, että kaupungista voisi huoletta purkaa kymmenkunta uutta
kerrostaloa kaupunkikuvan siitä kärsimättä, mutta jos purettaisiin
raatihuone, Lappeen kirkko, Marian kirkko tai muuta vastaavaa,
hävitettäisiin Lappeenrannan omaleimaisuutta.
Aimo Vuorinen arvosteli myös Rakuunamäkeä, jossa Euroopan ainutlaatuinen
kasarmialue on menetetty.
Pahin aika hänen mielestään oli 1960-luku. Se oli vastuuttoman ja
ylimielisen kokeilun aikaa tasakattoineen. Silloin tuotettiin ikävää ja
rumaa kaupunkikuvaa ehkä väärinymmärretyn demokratiakäsityksen tuloksena.
Kaikille riitti samanlainen laatikko.
Vielä tänäänkin koetaan sen seurauksena epäluuloa uutta arkkitehtuuria kohtaan.
Elämä on
rakennusten välissä
Kaupungin henkeä etsivät myös perheneuvoja Matti J.Kuronen ja arkkitehti
Mikko Heikkilä.
Kuronen kelasi läpi Johanneksen ilmestyskirjan pohjalta Vähän-Aasian
kaupunkien henkeä päätyen Smyrman ja Pergamonin kautta Lappeenrantaan.
Kaupungin henki ei ole kiinni vain rahasta ja vallasta, vaan se muodostuu
elävien ja kuolleiden tarinoista, vanhoista ja uusista rakennuksista.
·Mitkä arvot ohjaavat kaupungin kehittämistä ja kenen tarpeista on tullut
meidän arvojamme, hän kyseli ja totesi, että vähiin ovat jääneet ne paikat
joihin 40-syntynyt voi ripustaa kertomuksensa.
Heikkilä keskittyi esitelmässään siihen mitä on talojen välissä. Kaupunkien
elämä eletään kaduilla.
Hän vertaili sodassa tuhotun Freiburgin jälleenrakentamista ja
Lappeenrantaa. Freiburgilaiset halusivat rakentaa kaupunkinsa ennalleen
noudattaen vanhoja katulinjauksia ja korttelimuotoja. Modernin
kaupunkiyhteisön elementit tulivat kuitenkin mukaan.
Lappeenrannassa ei vanhaan rakennuskantaan suhtauduttu samoin kuin
Freiburgissa.
Kaupungin 30-luvun kaava pohjautui vielä entiseen, mutta 60-luvulla
arkkitehtikilpailun tuloksena syntyneessä kaavassa lähdettiin siitä, että
kaikki voidaan rakentaa uudestaan. Onneksi tätä liikennettä kahteen tasoon
ajavaa kaavaa ei ennätetty paljoa toteuttaa.
Heikkilä esitteli havaintokuvia Kauppa- ja Valtakadun kävelykatuajatuksista.
Epäilyihin mistä riittää kävelijöitä, hän totesi, että kun tehdään autoille
tilaa ne lisääntyvät, kun tehdään kävelijöille tilaa ne lisääntyvät. Hän
selosti myös tehtyä tutkimusta Kajaanin kävelykadun saamasta vastaanotosta.
Lappeenrannan
kohtalonhetket
·Lappeenrannan kaupungin elämään on vaikuttanut kolme suurta kriisiä.
Ensimmäinen oli hattujen sota vuonna 1741 ja Lappeenrannan taistelu,
sitten vuoden 1918 jälkiselvittelyt ja jatkosota vuonna 1944, sanoi
sosiaalineuvos Mauno Forsman.
Hän kertoi vuoden 1944 kesäkuun päivistä, jolloin kaupungin kohtalo oli
vaakalaudalla työpalveluun määrätyn koulupojan näkemänä.
Ensimmäiset merkit vaikeista hetkistä tulivat 9. päivä kesäkuuta kun
ikäänkuin ukkonen oli jylissyt jossain kaukana. Koulupoika meni jylinää
ihmetellen työhönsä Karjalan Metsätuotteen talotehtaalle. Päivän aikana
tihkui tietoja vihollisen hyökkäyksestä, mutta virallisesti se sanottiin
torjutun.
Sitten näkyi kaupunkiin vaeltavan tien täydeltä evakkoja ja sotilaita. 10.
kesäkuuta tuli tietoja, että vihollinen on tehnyt läpimurron Valkeasaaressa.
Viipurin puolustuksen petettyä 20.6. oli tilanne Lappeenrannankin kannalta
hyvin vakava. Suomalaisten puolustusasemat Kivisillan takana olivat hetken
aikaa ilman miehitystä, mutta venäläiset jäivät juhlimaan Viipurin
valtausta niin, että suomalaisjoukot ehtivät paikoilleen.
Myöhemmässä vaiheessa Lappeenranta muistutti villin lännen kaupunkia kun
aseistautuneet joukoistaan eksyneet tai paenneet sotilaat täyttivät
kaupungin. Saimaan saariin pakenevat sotilaat veivät kaikki veneetkin
rannoilta.
Viimeinen uhka oli sodan lopussa, kun venäläisten kesken syntyi
erimielisyyttä edetäänkö Kymijoen linjalle asti vai hyväksytäänkö vuoden
1940 raja.
·Onneksi Stalinin kanta vuoden 40-rajoista voitti kenraalien kannan,
totesi Forsman. Näin Lappeenrantakin pelastui.
ES-ARKISTO/EINO TAMMINEN
Kuvateksti
Kadonnut. Lappeenrannan Satamatorin, entisen kauppatorin kuvaan kuului
koristeellinen niin sanottu Jaakkolan kirkko. Siitä on jäljellä enää
satamassa olevan pyöreän kioskin rautaiset pylväät.