TUOMO TAMMINEN
·Tästä myö lapsena laskettiin mäkeä äidin tarjottimella, Arposenmäeksi
tätä sanottiin, ja yksi oli vahtimassa kadulla, ettei jääty oluttehtaan
hevosten alle, Sirkku Reini kertoo vieressä seisovalle Paavo Kauliolle.
Reini ja Kaulio ovat tulleet Kaupungin valo ja varjo -näyttelyyn
muistelemaan kotikaupunkiaan ja antamaan tuomionsa kaupungin nykytilasta.
Heidän mielipidettään tuskin virallisesti kuullaan, kun kaupungin keskustan
kohtalosta joskus päätetään, mutta huonompiakin asiantuntijoita varmasti
löytyisi.
Sirkku Reini on paljasjalkainen lappeenrantalainen, monen sukupolven
muistama uimaopettaja Myllysaaresta ja sittemmin uimahallista. Valtion
Rautateillä työuransa tehnyt Paavo Kaulio on syntynyt Taipalsaarella, mutta
asunut Lappeenrannassa lähes koko ikänsä.
Kävelykeskusta
vaiko ei?
Uutta, vanhaa ja ehkä tulevaa Lappeenrantaa esittelevä valokuvanäyttely
kirvoittaa Reinistä ja Kauliosta mielipiteitä ja muistoja. Tuoreimmista
muutoksista kiitellään yksimielisesti ainakin Lappeenkatua;
linja-autoasemaa kumpikaan ei kaipaa.
·Lappeenkatu on minusta aika upea esitys. Se antaa avaruutta ja varmasti
selkiinnyttää keskustan liikennettä, Kaulio toteaa. Kävelykeskustan
laajentamisesta Reini ja Kaulio ovat eri mieltä.
·Minulle ainakin on vähän vieras ajatus, että koko kaupungin keskustasta
tulisi kävely- ja oleskelutila, Reini sanoo.
·Kyllä mie taas puolestani olen asialle myönteinen, mutta se pitäisi saada
jollakin tavalla eläväksi, että ihmiset siellä myös viihtyisivät. Mutta
mitään myyntitapahtumia en kaipaa, kun torikin on lähellä olemassa, Kaulio
vastaa havainnekuvaa katsellessaan.
·Jos Oleksia jatketaan ja se siitä tuollainen tulee niin ainakin se on
näyttävä. Mutta liikenteenkin täytyy jotenkin pelata, Kaulio lisää.
Asiantuntijamme keskustelevat hetkisen kävelykeskustan mahdollisesta
ohjelmatarjonnasta, kunnes asiaa unohtuu molempien innostuessa kehumaan
kunnostettua Kinnusen taloa Valtakadun ja Snellmaninkadun risteyksessä.
Yhteisiä
tuttuja
Yhtään kuvaa Reini ja Kaulio eivät ohita, etteikö vähintään toisella olisi
siitä jotain sanottavaa. Kuvista entuudestaan vieraat kaupunkilaiset
löytävät yhteisiäkin muistoja.
·Wolkoffin talo on miulle lapsuudesta tuttu, kun niiden tytär, Veera
Wolkoff oli miun koulukaveri, Reini kertoo.
·Miullekin se on sen verran tuttu, että oon Anan laiskanläksyillä siellä
käynyt, Kaulio muistelee opettajaansa Lyseosta.
Kuljettaessa Wolkoffin talolta ajatuksissa alaspäin päästään satamaan.
Siellä kuvissa tervehtivät laatikon muotoiset, alkuajoistaan asti parjatut
kioskit, jotka olivat osa keskenjäänyttä rantasuunnitelmaa. Reini ja Kaulio
kuitenkin päästävät ne varsin vähällä.
·Niihinkin on vähitellen tottunut, oonhan mie tottunut Oleksiinkin, vaikka
sitä aikanani hirveesti vastustin, Reini sanoo.
Kaunista ja rumaa
Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana katukuvaan nousseista taloista
harva saa kiitosta. Koulukadun varren ja kansalaistorin ja kauppatorin
elementtitalot eivät mieltä lämmitä, mutta poikkeuksiakin löytyy.
·Säästöpankin talo on hyvä esimerkki, se on oikein kaunis rakennus, Kaulio
kehuu.
Keskustan kauneimman talon tittelistä kilpailevat Reinin ja Kaulion
puheissa sekä Kinnusen talo että vanha Suomen Yhdyspankin rakennus
Valtakadun ja Kauppakadun kulmassa, jossa nykyisin on Nordea konttori.
Rumimmaksi taloksi Reini ja Kaulio ristivät yhteisesti Koljonlinnan, VR:n
vanhan asuintalon Snellmaninkadulla. Mutta ainakin se erottuu, vaikkei
kaunis olisikaan.
·Täällä ydinkeskustassa on näitä laatikoita, mutta näitä nyt on
tusinoittain, Kaulio tuhahtaa.
Vanhat valokuvat saavat Reinin ja Kaulion toistuvasti nyökyttelemään
hyväksyvästi jo purettujen talojen muistolle. Kumpaakaan ei silti tahdo
saada yllytettyä kunnolla haukkumaan nyky-Lappeenrantaa. Kehuja kuitenkin
riittää.
·Mie oon hirmu iloinen siitä, että tätä kaupunkia ehostetaan koko ajan
istutuksilla, Reini ylistää.
SEPPO RAUTIOVAARA
Kuvateksti
Tuttu talo. Sirkku Reini ja Paavo Kaulio muistelevat tuttua rakennusta
Toikankadulla. ”Siinä oli Sorvalin leipomo, josta sai myös hernekeittoa.
Oli sanonta, että rohkea rokan syö, uhkarohkea Sorvalissa.”