”Oonhan mie tottunut Oleksiinkin, vaikka sitä aikanani hirveesti vastustin”

Reini ja Kaulio kertovat lappeenrantalaisen mielipiteen Lappeenrannasta.

TUOMO TAMMINEN

­·Tästä myö lapsena laskettiin mäkeä äidin tarjottimella, Arposenmäeksi

tätä sanottiin, ja yksi oli vahtimassa kadulla, ettei jääty oluttehtaan

hevosten alle, Sirkku Reini kertoo vieressä seisovalle Paavo Kauliolle.

Reini ja Kaulio ovat tulleet Kaupungin valo ja varjo -näyttelyyn

muistelemaan kotikaupunkiaan ja antamaan tuomionsa kaupungin nykytilasta.

Heidän mielipidettään tuskin virallisesti kuullaan, kun kaupungin keskustan

kohtalosta joskus päätetään, mutta huonompiakin asiantuntijoita varmasti

löytyisi.

Sirkku Reini on paljasjalkainen lappeenrantalainen, monen sukupolven

muistama uimaopettaja Myllysaaresta ja sittemmin uimahallista. Valtion

Rautateillä työuransa tehnyt Paavo Kaulio on syntynyt Taipalsaarella, mutta

asunut Lappeenrannassa lähes koko ikänsä.

Kävelykeskusta

vaiko ei?

Uutta, vanhaa ja ehkä tulevaa Lappeenrantaa esittelevä valokuvanäyttely

kirvoittaa Reinistä ja Kauliosta mielipiteitä ja muistoja. Tuoreimmista

muutoksista kiitellään yksimielisesti ainakin Lappeenkatua;

linja-autoasemaa kumpikaan ei kaipaa.

­·Lappeenkatu on minusta aika upea esitys. Se antaa avaruutta ja varmasti

selkiinnyttää keskustan liikennettä, Kaulio toteaa. Kävelykeskustan

laajentamisesta Reini ja Kaulio ovat eri mieltä.

­·Minulle ainakin on vähän vieras ajatus, että koko kaupungin keskustasta

tulisi kävely- ja oleskelutila, Reini sanoo.

­·Kyllä mie taas puolestani olen asialle myönteinen, mutta se pitäisi saada

jollakin tavalla eläväksi, että ihmiset siellä myös viihtyisivät. Mutta

mitään myyntitapahtumia en kaipaa, kun torikin on lähellä olemassa, Kaulio

vastaa havainnekuvaa katsellessaan.

­·Jos Oleksia jatketaan ja se siitä tuollainen tulee niin ainakin se on

näyttävä. Mutta liikenteenkin täytyy jotenkin pelata, Kaulio lisää.

Asiantuntijamme keskustelevat hetkisen kävelykeskustan mahdollisesta

ohjelmatarjonnasta, kunnes asiaa unohtuu molempien innostuessa kehumaan

kunnostettua Kinnusen taloa Valtakadun ja Snellmaninkadun risteyksessä.

Yhteisiä

tuttuja

Yhtään kuvaa Reini ja Kaulio eivät ohita, etteikö vähintään toisella olisi

siitä jotain sanottavaa. Kuvista entuudestaan vieraat kaupunkilaiset

löytävät yhteisiäkin muistoja.

­·Wolkoffin talo on miulle lapsuudesta tuttu, kun niiden tytär, Veera

Wolkoff oli miun koulukaveri, Reini kertoo.

­·Miullekin se on sen verran tuttu, että oon Anan laiskanläksyillä siellä

käynyt, Kaulio muistelee opettajaansa Lyseosta.

Kuljettaessa Wolkoffin talolta ajatuksissa alaspäin päästään satamaan.

Siellä kuvissa tervehtivät laatikon muotoiset, alkuajoistaan asti parjatut

kioskit, jotka olivat osa keskenjäänyttä rantasuunnitelmaa. Reini ja Kaulio

kuitenkin päästävät ne varsin vähällä.

­·Niihinkin on vähitellen tottunut, oonhan mie tottunut Oleksiinkin, vaikka

sitä aikanani hirveesti vastustin, Reini sanoo.

Kaunista ja rumaa

Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana katukuvaan nousseista taloista

harva saa kiitosta. Koulukadun varren ja kansalaistorin ja kauppatorin

elementtitalot eivät mieltä lämmitä, mutta poikkeuksiakin löytyy.

­·Säästöpankin talo on hyvä esimerkki, se on oikein kaunis rakennus, Kaulio

kehuu.

Keskustan kauneimman talon tittelistä kilpailevat Reinin ja Kaulion

puheissa sekä Kinnusen talo että vanha Suomen Yhdyspankin rakennus

Valtakadun ja Kauppakadun kulmassa, jossa nykyisin on Nordea konttori.

Rumimmaksi taloksi Reini ja Kaulio ristivät yhteisesti Koljonlinnan, VR:n

vanhan asuintalon Snellmaninkadulla. Mutta ainakin se erottuu, vaikkei

kaunis olisikaan.

­·Täällä ydinkeskustassa on näitä laatikoita, mutta näitä nyt on

tusinoittain, Kaulio tuhahtaa.

Vanhat valokuvat saavat Reinin ja Kaulion toistuvasti nyökyttelemään

hyväksyvästi jo purettujen talojen muistolle. Kumpaakaan ei silti tahdo

saada yllytettyä kunnolla haukkumaan nyky-Lappeenrantaa. Kehuja kuitenkin

riittää.

­·Mie oon hirmu iloinen siitä, että tätä kaupunkia ehostetaan koko ajan

istutuksilla, Reini ylistää.

SEPPO RAUTIOVAARA

Kuvateksti

Tuttu talo. Sirkku Reini ja Paavo Kaulio muistelevat tuttua rakennusta

Toikankadulla. ”Siinä oli Sorvalin leipomo, josta sai myös hernekeittoa.

Oli sanonta, että rohkea rokan syö, uhkarohkea Sorvalissa.”

Kirjoittaja:
Tuomo Tamminen