Enkelitkin nostettiin vartioasemiin Ruokolahden kotiseutumarkkinoilla

Kätten taidot ja kotiseutuhenki nostettiin arvoonsa markkinaväen kohdatessa 31. kerran.

IRMELI OJALAINEN

Ruokolahtelaiset ovat pysyneet markkinoilleen uskollisina. Jos

vapaaehtoiset järjestöjen ihmiset ja yksityiset jaksavat puurtaa

markkinoiden eteen vuosi toisensa jälkeen, jaksaa markkinarahvaskin läheltä

ja kaukaa tulla haastamaan ja ostamaan.

Lauantaina kansaa oli liikkeellä runsain mitoin ja ensimmäinen

pyydystettävä nimikkotuote riihitetty ruis.

Oiva esimerkki jaksavista ovat Ruokolahden Sotaveteraanien

naisjaostolaiset, jotka hyvissä ajoin ennen avaushetkeä olivat kasanneet

myyntipöydälle monenlaisia leipomuksia ja käsitöitä. Talkoilla tekemiselle

sekä lahjoituksille oli kysyntää.

­·Uudelleen ollaan tässä nuortumassa. Varainhankinnassa markkinat on

tärkeä. Päästään kuntoutukseen ja retkille virkistymään, Raili Liukka,

Sirja Husu ja Saimi Inkinen kertoivat.

Juuret

tärkeitä

Kunnanjohtaja Vesa Jäppinen pääsi heti aamusta kehumaan Ruokolahtea, sen

kotiseutuhenkeä ylläpitäviä yritteliäitä kuntalaisia ja omaleimaisuutensa

säilyttäneitä markkinoita.

­·Kaikilla on tarve kuulua johonkin, olla jostakin kotoisin. Kotiseutu ja

sieltä löytyvät juuret voivat ehkäistä irrallisuuden tunnetta nopeasti

muuttuvassa maailmassa. Toivon että ruokolahtelaiset ja tänne

muuttavat tuntevat olevansa Ruokolahdelta kotoisin. Kannattaa olla ylpeä

kauniista kotiseudusta ja kehittää siitä yhdessä entistä parempi paikka asua.

Jäppisen mielestä ajan haastetta riittää yrittäjyydessä ja

yrittäjyyskasvatuksessa.

Yrittäjyyteenkin on tulossa uutta potkua, kunhan menneillään olevat

Museotien kylät – ja Koutasorvi-hankkeet Leader-rahoituksineen etenevät

ideoitten toteutusvaiheeseen.

Anni Hiltunen ja Kati Suoraniemi tietävät eri puolilla pitäjää pursuavista

ideoista. Kyläsuunnitelmia varten on koottu ajatuksia ja odotuksia.

­·Ideoita nousee ja työryhmissä niitä nostetaan lisää. Esimerkiksi

kyläavustajista on huutava pula ja suoramyynnillä ilmiselvästi kysyntää,

naiset kertovat. Kylien elvytyshankkeet ovat moninaisia. Museotien varteen

kaavaillaan ympäristönhoitosuunnitelmia. Virmutjoella Virmutjoen

alajuoksun suiston kunnostusta pidetään hyvin tarpeellisena.

Enkelit

varjelemassa

Imatralta markkinoille tullut Raili Eteläpää ihasteli seurakunnan

lähetystyön enkeleitä.

­·Ihania enkeleitä, kesäruokolahtelainen huokaili. Hän tekee itsekin

enkeleitä; posliininmaalari kun on. Lähetystyön lapaset saivat myös

kiitosta värikkyydestään.

­·Joka syksy täällä pitää käydä. Markkinat vetävät erikoislaatuisella

tunnelmallaan. Nuoriakin näyttää olevan mukana, Raili Eteläpää tuumii.

Lähetyssihteeri Airi Ruokonen oli joutunut jarruttelemaan enkeliparven

kasvua; kodeissa niitä on todella paljon.

­·Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet,

Ruokonen oli tekstannut Psalmin sanat näyttelyhuoneen pöydälle.

Markkinat jatkuvat sunnuntaina ja päättyvät kotiseutujuhlaan. Uusi eukko

saa käätynsä. Anja Koivuvaara voi huokaista kaksivuotisen kautensa

päätteeksi. Hän on käynyt ainakin 80 tilaisuutta ja aika monessa niistä

laulanut.

Jokainen eukko tekee mitä parhaiten taitaa, hän hymyilee.

IRMELI OJALAINEN

Kuvateksti

Veteraanit. Raili Liukka (vas.), Sirja Husu ja Saimi Inkinen ovat

markkinaveteraaneja. Sotaveteraanit naisjaostolaisineen saavat rahaa

virkistykseen.

Kirjoittaja:
Irmeli Ojalainen