MATTI VEIJALAINEN
Imatran kaupunki on jättänyt museoviraston käsittelyyn viraston kaipaamat
lisäselvitykset Imatran tapahtuma-aukiohankkeesta.
Kaupungin lähtökohtana on ollut kiinteiden puitteiden rakentaminen big
band-festivaaleja ja muitakin suuria tapahtumia varten Valtionhotellin
takana olevaan puistoon hotellin vanhan ja uuden osan välille.
Museovirasto ei ole suoralta kädeltä suunnitelmaa hyväksynyt täydentäviä
selvityksiä aukion sopivuudesta puistoon edellyttäen. Asemakaava-arkkitehti
Kimmo Hartikainen kertoo, että suunnitelmansa lisukkeeksi kaupunki on
toimittanut museoviraston tutkittavaksi kesän aikana kootun erittäin laajan
selvityksen Valtionhotellin lähialueen historiallisesta sekä kaavallisesta
kehittymisestä. Viraston kantaa hankkeeseen odotetaan nyt Valtionhotellin
satavuotisjuhlissa kerrottavaksi. Juhlapäivä on 16. lokakuuta.
Hartikaisen oma näkemys on, että festivaaliaukio istuu Valtionhotellin
taakse aivan hyvin.
·Se toisi lisäarvoa koko historialliselle Kruununpuiston alueelle.
Jos kansallismaisemia vaalivalta museovirastolta tulee suunnitelmasta
myönteinen lausunto, saa hankkeen jatkosuunnittelu kaupungilla uutta
vauhtia. Aikataulun ja rahoituksen mietintä jäntevöityy.
Kimmo Hartikaisen mukaan selvää on, että ainakin ensi vuoden big
band-festivaalit pysyvät entisellä paikallaan. Jos toteutus alkaa edetä
juohevasti, tulee Hartikaisen mukaan pohdittavaksi, voidaanko tapahtumien
painopistettä ryhtyä myöhemmin vaiheittain hilaamaan jo uutta aukiota kohti.
Museoviraston rakennuskulttuuriyksikön päällikkö yli-intendentti Mikko Härö
vahvistaa kaupungin postin tulleen perille.
·Vielä en ole ehtinyt materiaaliin kovin syvällisesti perehtyä, mutta se
on tarkoitus tehdä tässä lokakuun alkupuolella. Lupaan, että
museovirastolta tulee kohta fiksu ja perusteltu kanta Imatran hankkeeseen,
hotellijuhlapäivän kalenteriinsa myös merkinnyt Härö selvittää.
Kaupunkipuistoa
on tarkennettu
Keskeisiltä osiltaan niin ikään Vuoksen rantamia koskeva hanke Imatran
kansallisesta kaupunkipuistosta on myös muhimassa.
Kimmo Hartikaisen mukaan seuraava tärkeä vaihe hankkeessa on
ympäristöministeriön maastokatselmus. Se tehdään vielä tänä syksynä ennen
lumien tuloa.
Imatralaiset ovat myös lähdössä Hämeenlinnaan tutkimusmatkalle hyvien
vinkkien hakuun. Hämeenlinna on yksi niistä toistaiseksi harvoista
kaupungeista, joissa vastaava puistohanke on jo toteutettu.
Imatran tekeillä olevaan uuteen yleiskaavaan kaupunkipuistolle on tehty
löyhä aluevaraus. Kimmo Hartikainen kertoo, että suunnittelun edetessä
aluetta on rajattu tarkemmin. Puiston perusrunkoa ovat Vuoksen
lähiviheralueet Imatrankosken tasalta Vuoksen suulle. Etelämpää
puistokarttaan on tässä vaiheessa merkattu Vallinkosken kylämiljöö sekä
Hallikkaanjoen ja Lampsiinjoen luonnonsuojelualueet.
Idästä puistohahmoteltaan on tarkennettu perinteikkäät Voiman ja Kuparin
asuntoalueet. Muista asuntoalueista mukana on Niskalampi lähinnä
asuntomessualueensa osalta.
Kimmo Hartikaisen mukaan ympäristöministeriön kanta on hankkeessa hyvin
ratkaiseva. Ministeriö ratkaisee, täyttääkö kaupunkipuistosuunnitelma
yleiset kriteerit. Jos ne täyttyvät, on kaupungin päätettävä, ryhdytäänkö
hanketta toteuttamaan. Oleellinen asia on tällöin muun muassa
maanomistajien kanssa neuvottelu. Yksityisiä maanomistajia
puistosuunnitelmakartalle mahtuu koko joukko.