ANNE KOTIHARJU
Lappeenrannan jäähallin isompi tai pienempi kunnostus saa
kaupunginvaltuutettujen tuen. Poliittiset ryhmät ovat pohtineet kukin
tykönään asiaa.
Sosialidemokraatit, keskusta ja kokoomus asettuvat yksissätuumin ainakin
tässä vaiheessa jäähallitoimikunnan esittämän laajemman eli kaikkiaan 4,9
miljoonan euron kunnostuksen taakse. Tuosta summasta valtaosa menisi
yleisöpalvelutilojen laajentamiseen.
Sen sijaan myö-ryhmän enemmistön mielestä pitäisi tyytyä vain
välttämättömiin runsaan 800 000 euron peruskorjaustöihin, koska kaupungin
taloudellinen tilanne on nyt niin vaikea.
Kristillisdemokraatit, vihreät ja vasemmistoliitto antavat tukensa
vähintäänkin välttämättömiksi katsotuille peruskunnostustöille.
Asiasta päättää lopulta valtuusto. Rakentaminen alkaisi ensi keväänä, mutta
hanke rahoitettaisiin kaupungin budjetista vuodesta 2005 alkaen. Seitsemänä
vuonna vapaa-aikatoimen investointipotista osoitettaisiin 0,7 miljoonaa
euroa jäähallin kustannuksiin.
Jäähalli-investointi osuu vaikeaan saumaan. Alijäämäisten vuosien jälkeen
kaupungin investointivara kapenee vielä tulevina vuosina. Arvion mukaan
tulot pienevät ja menot kasvavat. Rahoitusjohtaja Vesa Matikainen
laskeskelee, että tämänvuotisen 16 miljoonan euron investointibudjetin
sijaan joudutaan lähivuosina tyytymään ehkä vain 10 miljoonan euron tasoon.
MAAKUNTA sivu 6