RIINA NOKSO-KOIVISTO
Mikä ihme siinä on, että naiseksi pukeutunut mies jaksaa kerrasta toiseen
naurattaa yleisöä? Kun Teatteri Imatrassa sai keskiviikkona ensi-iltansa
farssi Vaimoni Maurice, naurusta pyrskähteleviä katsojia olisi voinut
mulkoilla ihmetellen. Ongelmana vain oli, että Pekka Laasosen ohjaus Raffy
Shartin menestysfarssista sai ainakin paikoin myös omat nauruhermot
väreilemään. Näytelmän lavastus antaa heti aluksi katsojalle lupailuja
siitä, että tulossa on viimeisteltyä työtä myös esityksen muilla
osa-alueilla. Yleisön silmien eteen avautuu näyttämöllä pariisilainen
asunto, jonka hienostuneesta tai pikemminkin rikkaasta ilmapiiristä
kertovat seinille asetellut abstraktit maalaukset ja moderni, eli
epämukavan näköinen nahkasohva. Lavastuksen ansiosta Teatteri Imatran
näyttämöllä tuntuu olevan tavanomaista enemmän kokoa ja syvyyttä.
Lavastuksen luomille odotuksille ei tule vastinetta läheskään heti. Kun Aki
Honkatukian esittämä aviomies Jean ja Sanna Ilosen Marion-vaimo
selvittelevät välejään ja uskoton aviomies kiemurtelee itse aiheutetussa
ahdingossaan, katsojan tekee mieli naputtaa kengänkärkeä: asiaan!
Toisaalta, mikäpä farssi ei tarvitsisi juonellista pohjustelua, ennen kuin
kommellusten sarja pääsee rullaamaan.
Mehevä päärooli
Kuivakiskoisen alun jälkeen rasvaa alkaa suihkuta rattaisiin, kun
näyttämölle ilmestyy Marko Kurikan esittämä Maurice: kiltti,
hyväntekeväisyysjärjestö Veljesavussa vapaaehtoisena työskentelevä
mammanpoika. Farssin perusainekset alkavat olla valmiina, kun empatiaa ja
auttamishalua uhkuva Maurice lupautuu näyttelemään Jeanin vaimoa niin
kauan, että raivostunut rakastajatar saadaan asunnosta ulos. Marko
Kurikasta Teatteri Imatra on saanut oivan koomikon. Mauricen roolissa
isokokoinen ja ilmeikäs Kurikka onnistuu olemaan hellyttävä, hivenen
yksinkertainen nallekarhu, joka kiltteyttään ajautuu ihmissuhdesoppaan,
johon hänellä ei ole osaa ei arpaa. Tunnollinen Maurice yrittää suorittaa
roolinsa niin perusteellisesti, että hämmentää samalla keitoksesta entistä
monimutkaisemman.
Ilahduttavaa on, että Vaimoni Maurice·-näytelmässä ei tarvitse liiemmin
katsella farssille ominaisia ovien paukahduksia ja vähältä
piti·-tilanteita. Parhaimmillaan koomiset elementit vyöryvät näyttämöltä
katsomoon, mutta huumori rakentuu lähinnä hullusta verbaliikasta, Mauricen
ilmeistä ja eleistä sekä ainakin jossain määrin yllätyksellisistä
juonikäänteistä. Välillä näytelmä kuitenkin ajautuu raiteille, joka on
perinteisen farssimaista sanan kielteisessä merkityksessä. Kohtaukset,
jossa asuntoa katsomaan tullut vanha pariskunta joutuu väärinkäsitysten
uhriksi, tuntuivat turhan pitkiltä ja yliampuvilta. Vahamaiseksi
maskeeratun Kari Kinnarin pappamaisuus ei liioittelussaan ollut enää
hauskaa, samoin Ulla-Maija Järnstedtin irtopakaroiden heiluttelu tuntui
lähinnä pakkonaurattamiselta. Vaikka vanhan pariskunnan maskeeraus ja
puvustus menivät yli, muutoin näytelmän puvustuksessa oli paljon hauskoja
oivalluksia. Yksi parhaista nähtiin, kun Esko Rissasen esittämä
mustasukkainen aviomies Roger ryntäsi lavalle. Iso BMW-logo takin
rinnuksessa, kaulassa riippuva kapea pikku nahkakravatti ja käsiä
koristavat ketjut ja sormukset kertoivat katsojalle kaiken olennaisen
Rogerin persoonasta
Vaikka Vaimoni Maurice huvittaa, se ei ole mikään takuuvarma kaksituntinen
naurupaketti. Välillä saattaa puuduttaa ja ärsyyntymiskynnyskin on lähellä.
Sen verran hyvin farssi on kuitenkin Teatteri Imatrassa toteutettu, ettei
katsojan tarvitse tuntea tulleensa aliarvioiduksi. Mukava tunne jo sekin.
KAI SKYTTÄ
Kuvateksti
Pääkaksikko. Farssin hauskuus on Marko Kurikan ja Aki Honkatukian varassa.