Tanssikurssi voittaa sotkun pullakahvit

Tanssikoulu Onnenmaa opettaa tänä syksynä seuratanssin salat maavoimien 90. kadettikurssille.

RIINA NOKSO-KOIVISTO

Maasotakoulun 1. komppanian C-joukkue marssii suorassa rivissä kohti

upseerikerhoa. Sisällä odottaa joukko kauniisiin leninkeihin pukeutuneita

daameja, jotka järjestäytyvät saliin riviksi odottamaan tanssikavaljeerin

kumarrusta. Ulkona sataa ja on pilkkopimeää, mutta upseerikerholla tunnelma

ja miljöö huokuvat menneen ajan upseeriromantiikkaa. Etenkin, jos on

tottunut tanssimaan lähinnä savuisissa yökerhoissa musiikin korvia

koettelevassa jytkeessä. Voi vain kuvitella, että nuorille

maasotakoululaisille tanssitunnit eivät ole kovin ikävä oppiaine. ­·Täytyy

tunnustaa, että tämä on mukavaa vaihtelua ja voittaa kirkkaasti pullakahvit

sotkussa. Tytöt ovat nättejä ja suurin osa vielä oikein hyviä tanssijoita,

lahtelainen Mikko Koskimaa kiittää.

­·Tätä aikaisemmin en ole seuratansseja juurikaan tanssinut, joten täällä

oppii paljon uutta. Kyllä sellainen kipinä varmasti syntyy, että ensi

kesänä on suunnistettava suoraan lavalle. Tanssinopettajat Anna ja Mika

Väisänen näyttävät kurssilaisille välillä, kuinka naista oikeaoppisesti

viedään. ­·Hidas nopea, nopea, hidas, nopea, nopea. Ensimmäinen askel

reilusti naisen jalkojen väliin, mutta muistakaa, että hänellä saattaa olla

yllään tiukka leninki. Sen jälkeen tulee taas uusi haku, eikä näissä

tanssiaisissa kenenkään tarvitse jäädä seinäkukkaseksi. ­·Näimme

tanssikurssin ilmoituksen lukiomme seinällä. Kannatti lähteä mukaan, sillä

yleensä koulutunneilla tai kursseilla joutuu tanssimaan lähinnä tyttöjen

kanssa, ruokolahtelaiset Anneli Leiponen ja Anni Niiranen kertovat.

Tanssitaito on yksi osa kadettien opintoja, joten univormupukuiset nuoret

miehet suhtautuvat oppitunteihin tilanteeseen sopivalla vakavuudella.

Opituksi tulee esimerkiksi se, että kun hakee pöydässä istuvaa naista

tanssiin, on kysyttävä ensin lupa pöydän iäkkäimmältä tai

korkea-arvoisimmalta herralta. ­·Tanssituntien lisäksi meillä on vielä

erikseen iltajuhlaopetusta, jossa opiskellaan esimerkiksi hyviä

ruokailutapoja ja ylipäätään sitä, kuinka juhlissa tulee toimia,

kuopiolainen Jari Kananen kertoo.

­·Ei tässä nyt kuitenkaan välttämättä ole tähtäimessä päästä mihinkään

linnan juhliin.

Kursseille riittää väkeä

Lappeenrantalainen Tanssikoulu Onnenmaa kurssittaa tänä syksynä maavoimien

90. kadettikurssin, eli reilut 200 kadettia. Koulun tehtävänä on paitsi

opettaa nuoret miehet tanssimaan, myös löytää heille kurssia varten

tanssiparit. ­·Näille kursseille on ollut harvinaisen helppo löytää tyttöjä

mukaan. Marraskuussa aloittavaan ryhmään tulee bussilla tyttöjä jopa

Kouvolasta asti, Anna Väisänen Tanssikoulu Onnenmaasta kertoo. Tanssikoulu

Onnenmaa on lappeenrantalaisen avioparin, Anna ja Mika Väisäsen yritys,

joka täytti tänä syksynä kaksi vuotta. Mika Väisänen on ammatiltaan

peruskoulunopettaja ja Anna nelivuotisen koulutuksen saanut

diplomitanssinopettaja. Molemmilla on tausta kilpatanssijoina. Tiistaisin

ja torstaisin he järjestävät Tirilän työväentalolla kaikille avoimia

seuratanssikursseja. ­·Kaikilla kursseilla on mukava opettaa, mutta täytyy

tunnustaa, että näillä kadettikursseilla on aivan oma tunnelmansa, Anna

Väisänen sanoo.

PEKKA HÖLKKI

Kuvatekstit

Sujuu jo hyvin. Keskiviikkoilta oli 1. komppanian C-joukkueen viimeinen

kurssipäivä. Anneli Leiposelta ja Jyrki Kalliolalta tanssi sujui jo

vaikeuksitta.

Ruuhkaa. Koulutuksesta huolimatta pieniä törmäilyjä oli vielä havaittavissa.

Kirjoittaja:
Riina Nokso-Koivisto