SARI PULLINEN
Humanistinen ammattikorkeakoulu eli Humak joutuu lomauttamaan lähes koko
henkilökuntansa eli noin 80 henkilöä kahdeksi viikoksi kuluvan vuoden
loppuun mennessä. Yhteistoimintaneuvottelut alkoivat perjantaina Humakin
rehtorin Raimo Jalkasen johdolla.
Joutsenon koulutusyksikössä lomautus koskee viittä lehtoria ja yhtä
opintosihteeriä. Tilanne tuli yllätyksenä.
·Yllättävän suuri määrä opiskelijoita ilmoittautui poissaoleviksi,
keskeytti tai erosi, eikä heistä siis saa valtionosuutta, Jalkanen kertoi.
Humakin talousarvio ei kestänyt näin suurta poissaolijoiden määrää.
Aiempina vuosina poissaoloihin on osattu varautua.
Ammattikorkeakouluun valittu voi ilmoittautua poissaolevaksi kahden vuoden
ajaksi. Poissaolevaksi ilmoittautunut säilyttää opiskelupaikkansa, eikä
koulu voi valita hänen tilalleen toista opiskelijaa. Ammattikorkeakoulut
saavat valtionosuuksia sen mukaan, kuinka paljon niillä on läsnäolevia
opiskelijoita. Tilanne tarkistetaan kaksi kertaa joka vuosi.
Joutsenon opiston rehtorin Reijo Virtasen mukaan on yleistä, että
opiskelijoista kymmenen prosenttia jää pois. Yleensä luku on ollut
Humanistisessa ammattikorkeakoulussa muita ammattikorkeakouluja pienempi.
Opiskelijat eivät
joudu kärsimään
·Opiskelijamme Joutsenossa eivät joudu kärsimään tilanteesta millään
tavalla. Henkilökunnan lomautukset porrastetaan, joten opettajat eivät ole
poissa yhtaikaa, Virtanen vakuutti.
Päätös lomautuksista tehtiin perjantaina Humakin omistajahallituksen
kokouksessa.
Humanistinen ammattikorkeakoulu toimii valtakunnallisesti ja
verkostomaisesti kahdessatoista koulutusyksikössä ympäri Suomea. Joutsenon
koulutusyksikkö toimii Joutsenon opiston tiloissa. Humak tarjoaa
humanistisen ja kasvatusalan sekä kulttuurialan ammatillista
korkeakouluopetusta.