MARKKU SOIKKELI
Kunnallisverojen tuotto on Etelä-Karjalan kunnissa kasvanut hieman.
Verohallinnon lokakuun lopussa julkaisemien ennakkotietojen mukaan vain
Imatralla kunnallisveron määrä on säilynyt ennallaan, mutta muissa
maakunnan kunnissa kirjattiin kasvua.
Luumäki nosti tuloveroprosenttiaan toissavuonna 16:sta 17:ään, mitä
pidettiin onnistuneena ratkaisuna. Viime vuoden kunnallisverojen määrä
kasvoikin peräti 9,8 prosenttia. Saman tempun tuloveroprosentilleen viime
vuonna tehneen Ruokolahden luvut eivät ole kehittyneet samassa tahdissa,
sillä kunnallisverojen määrän kasvu jäi 1,7 prosenttiin.
Ylämaa korotti viime vuonna tuloveroprosenttiaan 18:sta 18,5:een ja
verohallinnon ennakkotietojen mukaan kunnallisverojen määrä kasvoi 7,6
prosenttia. Myös vuoden 2002 tulosveroprosenttiaan korottaneen Puumalan
saama kunnallisverotuotto kasvoi 5,7 prosenttia.
Hyviä kunnallisveron määrän kasvulukuja ovat maakunnassa myös Suomenniemen
6,9 prosenttia ja Rautjärven 5,8 prosenttia. Kaupungeista Lappeenrannan
kunnallisverojen määrä kasvoi kolme prosenttia, mutta Imatran luvut
polkivat paikoillaan.
Etelä-Karjalan kuntien tuloveroprosentit ovat Suomen keskiarvoa. Niitä on
korotettu harvakseltaan. Etelä-Karjalassa edullisin tuloveroprosentti
eli 17 on Luumäellä, Lemillä, Uukuniemellä ja Ruokolahdella. Korkeinta veroa
eli 18,5 prosenttia kantavat Joutseno, Savitaipale ja Ylämaa.