ILPO LESKINEN
Lappeenrannan vesitorni on jälleen toiminnassa kahden kuukauden tauon
jälkeen. Vesitornin vesisäiliö otettiin torstaina käyttöön. Kaupungin
vedenjakelu toimi syyslokakuun ilman vesitornia.
·Vesi nostettiin torniin tällä viikolla, ja vesisäiliö on torstaista
lähtien ollut käytössä, vesilaitoksen rakennuttajapäällikkö Keijo Tiainen
kertoo.
Kaupungin vedenjakelu oli syyslokakuussa tavallista alttiimpi häiriöille,
koska vedenjakelu oli pelkästään Huhtiniemen pumppaamon varassa. Vesitornia
ei voitu käyttää paineen tasauksessa eikä vesivarastona.
Vedenjakelu sujui Tiaisen mukaan ilman ongelmia. Syyslokakuussa ei
sattunut vesivuotoja eikä sähkökatkoksia. Ne olisivat voineet häiritä
vesijohtoverkoston toimintaa.
Vesitornin peruskorjaus on Tiaisen mukaan edistynyt aikataulussaan. Työn on
määrä olla valmis vuoden loppuun mennessä. Peruskorjauksen lopputulos näkyy
viimeistään joulukuun puoliväliin mennessä. Tuolloin rakennustelineet
puretaan ja pressut poistetaan. Vesitornissa rakennetaan tällä hetkellä
vesikattoa. Ensi viikon puolivälissä alkaa vesisäiliön seinäpeltien
asennus. Peltien väri on tummanharmaa. Rungon ja pilarien pinnoitus jatkuu
edelleen.
Vesitornin vesisäiliö on 3 500 kuutiometrin suuruinen eli neljännes
kaupungin vuorokautisesta vedenkulutuksesta.
MIKA STRANDÉN
Kuvateksti
Tekee jo tehtäväänsä. Lappeenrannan vesitornin peruskorjaus jatkuu
vuodenvaihteeseen saakka. Vesitornin vesisäiliön korjaus on jo valmistunut
ja vesisäiliö otettu käyttöön.