Kuukausi: marraskuu 2003
-
Kaukaan voimalaitoksen investointipäätös siirtyi
UPM-Kymmene lykkäsi kuorikattilalaitoksen rakentamista.
-
Aholan ja Leppälän koulut aiotaan sulkea
Säästösyistä lopetettaisiin myös musiikkiopiston toiminta Joutsenossa.
-
Ensimmäiset tutkimuspotilaat aloittivat suolahuonehoidon
Perinteisen hoitomuodon todellinen vaikutus astmaan ja atooppiseen ihottumaan selvitetään laajassa tutkimushankkeessa Lappeenrannassa.
-
Karjalan päätoimittaja irtisanoutui
Pitkään jatkunut luottamuspula johti lopullisen välirikkoon.
-
Pola irtisanoo seitsemän työntekijää
Irtisanotuilla on töitä huhtikuun loppuun saakka.
-
Linnoituksen Yöstä innostui lopulta vain yksi yrittäjä
Lappeenranta Festivalsin nuoret miehet lupaavat uusia ideoita ja yhteistyötä.
-
Joutsenon kunnanhallitus kannattaa tehostettua kuntayhteistyötä
Keskusta ja vihreät painottivat kansanäänestyksen tärkeyttä.
-
Saimaankaupunki-riitely sotki Imatran demariryhmän rivit
Kaupunginhallitus haluaa äänestyspäätöksellä jatkaa tehostetun kuntayhteistyön mallilla. Tähtäimessä on Saimaankaupunki.
-
Lappeenranta vaatii Fingridin voimajohdon haittojen minimoimista
Asukkaat voivat saada korvauksia maansa käyttöoikeuden supistumisesta ja maisemahaitasta.
-
Lentokonehalli tuo lisävuoron vuodenvaihteen tienoilla
Kaupungin omistukseen tulevan yöpymishallin rakennuttaa Yritystila Oy.