Parikkalan suursikala on vastannut odotuksia

Sikaco Oy:n emakot ovat synnyttäneet tänä vuonna noin 17 000 porsasta.

MARTTI HYTTI

Sikaco Oy:n Parikkalan suursikala on vastannut odotuksia. Maamme suurimpiin

kuuluvan emakkosikalan toiminta on laajentunut lähes tavoitetasolle.

Tuotantorakennuksen järjestelmät ovat toimineet moitteettomasti, eivätkä

eläimet ole sairastaneet normaalia enempää.

Yhtiön emakot synnyttävät tänä vuonna noin 17 000 porsasta. Valtaosa

porsaista menee yhtiön osakkaiden lihasikaloille. 3 000-­4 000 porsasta

myydään Järvi-Suomen Portin välitykseen.

Sikaco Oy:n hallituksen puheenjohtaja, agrologi Reino Huotilainen

vakuuttaa, että Etelä-Karjalan maaseutukeskuksen suunnittelema sikala on

varsin toimiva.

­·Toki näin suuren tuotannon käynnistämiseen sisältyy erilaisia asioita,

joita nyt tekisimme toisin. Mitään isompia ongelmia ei ole ilmaantunut.

Joitakin rakenteita olemme joutuneet pikkuisen muuttamaan ja parantelemaan.

Pääpiirteissään ratkaisu on onnistunut.

Hän vakuutti, että tuotanto on lähtenyt käyntiin odotusten mukaisesti.

­·Se on ikävä asia, että hintataso on alhaalla. Parhaillaan on niin sanottu

sikasykli menossa eli sianlihan ja porsaan hinnat ovat aallonpohjassa.

Pahin on ehkä ohitettu, kun hinnat ovat lähteneet nousuun.

Hän myöntää, että tuotannollisesti on edelleen parannettavaa.

­·Lähtötilanteessa oli tiedossa, että alussa ei vielä päästä

huippukapasiteettiin. Toki ensimmäisten vuosien tavoitteet on asetettu

alhaisemmalle tasolle. Tällä hetkellä toiminta pyörii odotusten mukaisesti.

Hän muistuttaa, että kaikki syntyneet porsaat eivät vartu myyntikuntoon.

­·Meillä porsaskuolleisuus on noin kymmenen prosenttia. Tavoitteena on,

että yhtiö tuottaisi vuodessa vähintään 15 000­-16 000 porsasta myyntiin.

Emakon porsasluku pahnuetta kohti on noin 10,5-11,0.

Huotilainen kehuu maanviljelijöiden yhteishenkeä.

­·Hyvän yhteistyön ansiosta teimme rakennusvaiheessa paljon talkootyötä.

Näin saimme investointikustannukset kohtuulliselle tasolle.

Kustannusarvio

ylittyi hieman

Suursikalan rakennuskustannukset nousivat kalusteineen hänen mukaansa noin

kahteen miljoonaan euroon eli 12 miljoonaan markkaan.

­·Kustannusarvio ylittyi hieman. Se olisi ylittynyt paljonkin, mikäli

osakkaat eivät olisi tehneet runsaasti talkootyötä.

Huotilainen painottaa, että lannan käsittely on sujunut ongelmitta.

­·Kaikki lanta menee sopimuksen tehneille tiloille. Näillä tiloilla on noin

350 hehtaaria sopimuksen alaista peltoa. Sian lanta on ollut kysyttyä.

Yhtiö ei itse kuljeta lantoja, vaan sen hoitaa urakoitsija, joka kuljettaa

lannat etäsäiliöihin. Viljelijät levittävät lannat sopimuspelloille.

Huotilainen kertoo, että Sikacolla ei ole laajennustarpeita tai -suunnitelmia.

­·Hakelämpölaitoksen hakevaraston laajentamisesta on puhuttu, mikä on

varsin pieni investointi.

MARTTI HYTTI

Kuvatekstit

Eläimet viihtyvät. Etelä-Karjalan maaseutukeskuksen sikatalousneuvoja,

eläinlääkäri Katri Kaaro ja rakennuksen suunnittelija, rakennusinsinööri

Reijo Mustonen toteavat, että eläimet ovat uudessa sikalassa hyvinvoivan

näköisiä.

Väljät tilat. Joutilaat eli tiineytettävät emakot on sijoitettu omaan

osastoonsa, jossa ne saavat kulkea vapaasti.

Sikaco Oy

¤·Tuotanto alkoi: Vuonna 2002 eli ensimmäiset emakot sisään tammikuussa 2002.

¤·Omistajat: Yhdeksän maatilaa.

¤·Toimiala: Porsaiden tuottaminen.

¤·Työntekijät: Viisi päätoimista ja kaksi osa-aikaista. Lisäksi osakkaat

tekevät kiinteistön huolto- ja korjaustöitä.

¤·Eläinmäärä: Noin 850 emakkoa, jotka synnyttävät vuodessa jopa 18 000

porsasta.

¤·Sikalan investointikustannukset: Noin kaksi miljoonaa euroa.

¤·Sikalan koko: Kokonaispituus 156 metriä ja leveys 45 metriä eli pohja-ala

noin 6 500 neliömetriä.

Kirjoittaja:
Martti Hytti