URPO LAANINEN
Tampereella tänään tohtoriksi väittelevä hallintotieteiden maisteri Anna Hallikainen kiinnostui Venäjästä tehdessään 1990-luvun puolivälissä pro gradu-tutkimusta Etelä-Karjalan lähialueyhteistyöstä.
·Pohjimmiltaan kiinnostus lähti varmaan siitä, että olen syntynyt ja kasvanut rajalla.
Anna Hallikaisen koti on Parikkalan Koitsanlahdessa, puolen kilometrin päässä Venäjän rajasta. Nykyisin hän asuu Lappeenrannassa.
Väitöskirjassaan Hallikainen on tutkinut maakunnallisten ohjelma-asiakirjojen välittämää Venäjä-kuvaa 1990-luvulla.
Hänen ohjaajanaan ja rohkaisijanaan on ollut Tampereen yliopiston kunnallistieteiden dosentti, Lappeenrannassa asuva hallintotieteiden tohtori Erkki Mennola.
Anna Hallikainen on tehnyt väitöskirjaansa noin viisi vuotta. Esitarkastukseen meni reilu vuosi, ja tänään hän on valmis puolustamaan työtään.
·Olen käynyt väitöskirjaa läpi ja tarkastanut taustoja. Kaiken pitäisi olla hanskassa, hän kertoi valmistautumisestaan väitöstilaisuuteen.
Anna Hallikaisella ei ole vielä selvillä, mitä hän tekee saatuaan joulun alla tohtorin paperit. Häntä kiinnostaisi erityisesti Venäjä-tutkimuksen jatkaminen.
·Suunnitelmia on, muttei vielä mitään varmaa. Erilaiset kehittämisprojektit ja suunnittelutyö kiinnostavat.
·Venäjässä riittää tutkittavaa, mutta venäjänkielen taitoni on vielä puutteellinen. Se pitäisi hallita paremmin.
Optimistisesta Venäjä-
kuvasta varovaisempi
Anna Hallikainen tutki väitöskirjassaan Etelä-Karjalan, Kymenlaakson, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan 1990-luvun maakunnallisista ohjelma-asiakirjoista välittyvää Venäjä-kuvaa.
Hän käytti vertailuaineistona kolmen sanomalehden, Etelä-Saimaan, Petroskoissa ilmestyvän Karjalan Sanomien ja St. Petersburg Times ·lehden Venäjä-juttujen välittämää kuvaa. Erityisesti jälkimmäiset venäläiset lehdet antoivat siitä aika negatiivisen kuvan, ja myös Etelä-Saimaassa oli kriittisiä haastatteluja Venäjän kehityksestä.
Tutkimus osoitti, että maakuntien ohjelma-asiakirjojen Venäjä-kuva oli 1990-luvun puolivälissä sanomalehtiin verrattuna jopa erittäin optimistinen. Ohjelmissa annettiin ymmärtää, että Venäjän instituutiot ja organisaatiot toimivat vakautta luovina tekijöinä tai kehitys tähän suuntaan on nopeaa.
Hallikainen toteaa, että lähestyttäessä 1990-luvun loppupuolta ohjelma-asiakirjojen Venäjä-kuvaukset muuttuivat huomattavasti varovaisemmiksi tai puuttuivat jopa kokonaan. Venäjän yhteiskuntarakenne ei tarjonnutkaan ennustettavaa perustaa raja-alueiden kanssakäymiselle.
Kokemukset osoittivat, että kanssakäyminen ei ollutkaan ongelmatonta: yrittäjiä tuli epäonnistumisen jälkeen takaisin kotimarkkinoille, virkamiehet turhautuivat venäläiseen neuvottelukulttuuriin eikä lainsäädäntö tehnyt toiminnasta ennakoivampaa. Venäjän talous ei lähtenytkään toivottuun kasvuun.
Hallikainen toteaa väitöskirjassaan, että eteläisemmissä rajamaakunnissa Venäjä-kuvaukset olivat koko ajan optimistisempia kuin pohjoisissa, mihin vaikutti osaltaan niiden sijaintietu ja Pietariin kohdistetut suuret odotukset. Karjalan tasavallan tarjoamat mahdollisuudet koettiin vähäisemmiksi.
Venäjän muutosta
voi nyt ennakoida
Vaikka maakunnallisten ohjelma-asiakirjojen Venäjä-kuva oli 1990-luvulla puutteellinen tai jopa virheellinen, Hallikaisen mukaan siihen oli selkeät syyt.
Venäjän kuvaaminen oli Neuvostoliiton romahdettua vaikeaa, jollei jopa mahdotonta. ”Uutta Venäjää” ei tunnettu tarpeeksi. Loppujen lopuksi se ei ollutkaan upouusi, vaan siihen liittyi paljon piirteitä menneiltä ajoilta.
Anna Hallikainen arvioi, että jatkossa Venäjä-kuvauksien tekeminen helpottunee. Kaaosmaiseksi koettu muutoksen aika Venäjällä näyttää olevan ohi, ja muutosvauhti on rauhallisempaa kuin 1990-luvulla. Muutosta voi nyt ennakoida paremmin. Lisääntynyt tutkimus ja käytännön kokemus kasvattavat Venäjä-tietoutta. Maakuntien liitoillakin on paremmat mahdollisuudet arvioida rajat ylittävän toiminnan kehittämisedellytyksiä.
MIKA STRANDÉN
Kuvateksti
Uusi Venäjä-tohtori. Anna Hallikainen väittelee tänään Tampereen yliopistossa.