HEIKKI SAIRANEN
Hiljaa hyvää tulee, ajatellaan Pesä Yseissä. Vaikka naisten superpesiksessä
pelaavan Pesä Ysien ensi kauden tavoitetta ei olekaan lyöty vielä lukkoon,
seuran uusi puheenjohtaja Ahti Manninen uskoo, että jos joukkueessa jatkuu
sama vire kuin viime syksyn pudotuspeleissä, pitkälle mennään.
·Mitali saa tulla tietysti aikaisemminkin, mutta pitempiaikaisena
tavoitteena meillä on voittaa mitali kaudella 2006, Manninen katsoo.
Siihen Pesä Yseillä on Mannisen mielestä hyvät mahdollisuudet. Vaikka
joukkue on nuori, se on jo vakiinnuttanut paikkansa superissa
pudotuspelipaikkakuntana.
·Minä uskon täysin tähän joukkueeseen. Tällä voidaan pelata vielä monta
vuotta, ja pelata myös mitaleista viimeistään kolmen vuoden päästä.
Manninen itse ei ole pelannut pesäpalloa sarjatasolla, mutta seurannut toki.
·Kiva peli. Naispesäpallossa on vielä ainakin ripaus oikeaa urheilun
inhimillisyyttä. Sitä ei pelata rahan voimalla.
Etelä-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtajana tutuksi tullut Ahti Manninen
valittiin Pesä Ysien uudeksi puheenjohtajaksi tänä syksynä. Mannisen ei
tarvinnut miettiä uutta tointaan kauan, sillä seuran talous on kunnossa.
Vakaalla pohjalla Manninen aikoo pitää sen myös jatkossa. Tavoitteena on
tietysti tehdä myös voittoa, sillä se jos mikä takaa työrauhan.
·Tätä voisi kutsua kolmen vuoden projektiksi ja minä olen sitoutunut
siihen, että mitali tulee. Tavoitteena on kehittää omista junioreista
mahdollisimman monta pelaajaa superiin. Tietysti tarkkailemme tilannetta
myös muutoin, mutta mitään pakkoa meillä ei ole hankkia uusia pelaajia
ulkopuolelta, Manninen listaa.
Lajiharjoittelu
alkaa joulukuussa
Pesä Ysit on jo aloittanut harjoittelun ensi kautta varten. Fyysisestä
valmennuksesta vastaava Petri Ruotsalainen on juoksuttanut pelaajia
kolmisen viikkoa.
Lajiharjoittelu alkaa joukukuussa ja ensimmäinen ottelu on luvassa
tammikuussa. Joukkueen lajivalmennuksesta vastaa seuraavat kolme vuotta
Jyrki Valle.
·Halli-SM on helmikuussa, mutta sinne ei rakenneta mitään huippua, Valle
sanoo.
Pesä Yseillä on tällä hetkellä 13 sopimuspelaajaa. Sopimus on myös Anu
Kettusen kanssa, mutta hän siirtynee opiskelun perässä Vihdin Palloon.
·Ilman sopimusta harjoittelevat Heidi Forsell, Tiina Laaksonen ja Miisa
Kuhlman, sanoo Pesä Ysien varapuheenjohtaja Ville Lantta.
Lantta uskoo, että he pääsevät sopimukseen myös Forsellin, Itä-Länsi
pelaaja Laaksosen ja Kuhlmanin kanssa.
Uusia kasvoja joukkueessa ovat Katriina Koso, Reetta Hulkkonen, Laura
Lohko, Suvi Ruokonen, Linda Taskula ja Maiju Taskula. Koso pelasi viime
kaudella ykköspesistä Kymi-Pesiksessä. Muut ovat seuran omaa juniorituotantoa.
Riikonen
luottavainen
Pelinjohtajana jatkava Timo Riikonen on kaikin puolin tyytyväinen. Vuosi
sitten tähän samaan aikaan joukkue oli hajallaan, yksi opiskeli siellä ja
toinen täällä, mutta nyt joukkue on melko hyvin koossa.
·Se helpottaa kummasti.
Joukkue on myös paitsi vuotta viisaampi myös kokeneempi.
·Tarkoituksena on kuitenkin edetä pienin askelin. Tavoitteena on parantaa
ja kehittää peliä.
Joukkueen vahvuus on tällä hetkellä 15, mutta kasvaa joulun jälkeen ainakin
kahdella, kun Sonja Koskinen ja Sanna Rantala päättävät opintonsa
ulkomailla. Keväällä joukkueeseen liittyvät myös Heidi Kiiskinen, Jonna
Mäkelä ja Viivi Forsell. Kolmikko pelaa salibandyä NST:ssä.
·He ovat mukana meillä vain tietyissä harjoituksissa.
HEIKKI SAIRANEN
ES-ARKISTO/SEPPO RAUTIOVAARA
Kuvatekstit
Kohti uutta kautta. Katriina Koso (alh.vas.) on Pesä Ysien uusi pelaaja ja
Reetta Hulkkonen (oik.) seuran oma kasvatti. Jyrki Valle (ylh.vas.) vastaa
joukkueen lajivalmennuksesta ja Timo Riikonen toimii pelinjohtajana.
Valmentajien keskellä joukkueen vakiokokoonpanoon kuuluva Henna Kytösalmi.
Pallolle kyytiä. Tiina Laaksosella ei ole vielä sopimusta Pesä Ysien
kanssa, mutta Pesä Yseissä on vahva usko, että Laaksonen jatkaa Pesä
Yseissä myös ensi kaudella.
Pesä Ysien sopimuspelaajat
¤ Nelly Forsell, Viivi Forsell, Heidi Huuskonen, Heidi Kiiskinen, Sonja
Koskinen, Katriina Koso, Henna Kytösalmi, Elina Mikkola, Jonna Mäkelä,
Hanne Parviainen, Kati Pekari, Sanna Rantala ja Outi Salmela.