ANTTI O. ARPONEN
Akatemiaprofessori Heikki Ylikangas selvittää lähiviikkoina Suomen
hallitukselle, pitäisikö Suomen jatkosodan aikaisista ihmisluovutuksista
Saksalle tehdä perusteellisempi tutkimus. Asia tuli julkisuuteen Elina
Sanan äskettäin ilmestyneessä kirjassa Luovutetut, Suomen ihmisluovutukset
Gestapolle.
Jatkosodan aikana 1941-1944 Suomen armeija sai paljon sotavankeja, yhteensä
yli 64 000. Heitä varten perustettiin 51 sotavankileiriä.
Vankeja varten oli kaksi järjestelyleiriä, Nastolassa ja Naarajärvellä,
Pieksämäen lähellä. Näiltä leireiltä upseerit siirrettiin Köyliöön ja
poliittiset vangit Ruokolahden Syyspohjaan.
Ruokolahdella oli Sotavankileiri numero 3, jonne annettujen ohjeiden mukaan
sijoitettiin ”NKVD:n agentit ja tilapäiset avustajat, kommunistisen
puolueen johtohenkilöt, kone- ja traktoriasemien poliittiset ohjaajat,
alipäällystöön ja miehistöön kuuluvat kiihkokommunistit, yllyttäjät ja
kiihottajat sekä opettajat ja juutalaiset”.
Nyt julkisuutta on saanut se, että Köyliöstä ja Ruokolahdelta siirrettiin
yli 500 vankia Saksaan, joukossa oli muiden muassa juutalaisia. Asiaa
vuosikausia tutkinut Elina Sana ei ole arkistoista saanut aivan tarkkaa
selkoa määristä eikä nimistä.
Natsi-Saksan vankileireillä juutalaisille ja kommunisteille kävi yleensä
huonosti.
Asiakirjoja tuhottiin
jo jatkosodan aikana
Osa sotavankileireihin liittyvistä asiakirjoista on tuhottu. Esimerkiksi
Sotavankileiri 3:n ja Päämajan valvontaosaston salainen kirjeenvaihto
vuosilta 1941-1942 hävitettiin tammikuussa 1943.
Sota-arkistossa on silti runsaasti Sotavankileiri 3:een liittyvää
aineistoa. Sieltä selviää esimerkiksi se, että vankileiri koostui neljästä
parakista. Jokaiseen mahtui tarvittaessa yli 80 sotavankia, joten paikkoja
oli yli 300 vangille.
Poliittisia sotavankeja tuli Ruokolahdelle koko jatkosodan ajan, mutta
heitä myös kuoli sairauksiin ja tauteihin. Osa siirrettiin pois
Ruokolahdelta, kuten Sanan kirja kertoo.
Venäläiset vangit olivat kahdessa parakissa, naiset yhdessä parakissa ja
muut yhdessä. ”Muut” tarkoitti suomenheimoisia miehiä. Leiriä ympäröi
piikkilanka-aita ja parakit oli myös erotettu piikkilangalla.
Sotavankileirin päällikkönä oli luutnantti Lauri Holopainen,
huoltopäällikkönä luutnantti Toivo Viitala ja adjutanttina vääpeli Yrjö
Ruokolainen.
Leirin virallisessa vahvuudessa oli kahdeksan upseeria ja neljä
sotilasvirkamiestä, 27 aliupseeria ja yhdeksän sotilasvirkamiestä sekä 98
miehistöön kuuluvaa ensisijaisesti vartiointi- ja huoltotehtävissä.
Vankeja karkasi
ja sai tuomioita
Vartijat olivat lähinnä B-miehiä, joita ei voitu sijoittaa
rintamajoukkoihin. Naisvankeja varten oli naispuolisia vartijoita.
Leirin päällikkö ja hänen apulaisensa ja neljä muuta miestä saivat syksyllä
1943 kenttäoikeudessa syytteen ”palvelusvelvollisuuden laiminlyömisestä”.
Leiriltä oli tapahtunut kaksi joukkokarkaamista, 7. kesäkuuta ja 21.
kesäkuuta 1943.
Syytetyt saivat arestirangaistuksia. Holopainen anoi useaan kertaan siirtoa
muihin tehtäviin, mutta siihen ei suostuttu. Myös monet vartijat anoivat
sodan aikana siirtoa, yleensä tuloksetta.
Kesäkuun 7. päivänä 1943 kuusi vankia karkasi surmattuaan vartijana olleen
sotamies Tuure Tillaeuksen. Neljä karkureista sai takaa-ajossa surmansa,
yksi jäi karkuteille ja yksi saatiin kiinni. Hän, sotamies Anatoli Shilov,
sai kenttäoikeudessa kuolemantuomion.
Kesällä 1944 puna-armeijan suurhyökkäyksen edetessä Sotavankileiri numero 3
siirrettiin Ruokolahdelta Laihialle.
Kirjailija ja tutkija Elina Sana on halunnut julkista keskustelua siitä,
kuka päätti sotavankien luovutuksista saksalaisille. Säilyneistä
asiakirjoista vastuuhenkilöitä ei löydy.
Kuka vastaa
tehdyistä päätöksistä?
Kotijoukkojen esikunnan sotavankitoimiston päällikkönä oli jatkosodan
alkuvaiheissa, heinäkuuhun 1942 asti kapteeni Eljas Erkko. Hän oli Sanoma
Oy:n toimitusjohtaja ja monen hallituksen ministeri, viimeksi
ulkoministerinä 1938-1939.
Sodan jälkeen 1946 Erkkoa syytettiin sotaylioikeudessa siitä, että hän oli
antanut kansainvälisen sotavankien kohtelun sääntöjen vastaisen
käskykirjeen, jonka nojalla eräitä suomensukuisia venäläisiä oli ammuttu
sotavankileirillä numero 3. Syyte hylättiin.
Sotaoikeuden asiakirjojen mukaan Erkko kertoi oikeudelle, että poliittisten
sotavankien leiri numero 3 Ruokolahdella oli vain muodollisesti
Kotijoukkojen esikunnan sotavankitoimiston alaisuudessa. Tosiasiallisesti
se oli Päämajan valvontaosaston hallinnassa.
Ruokolahdella vartiomies oli ampunut kolme karkaamista yrittänyttä
sotavankia. Leirin vartiointiohjesäännön mukaan vartija oli velvollinen
ampumaan kohti karkaajia, koska pako oli kyettävä estämään. Sodan jälkeen
Neuvostoliiton johtama valvontakomissio kuitenkin tutkitutti myös tällaiset
tapaukset.
Kapteeni Erkko siirsi Sotavankileiri 3:n poliittisen vastuun Päämajalle.
Nyt ryhdytään mahdollisesti tutkimaan sitä, ketkä tiesivät poliittisten
sotavankien luovutuksista saksalaisille ja ketkä olivat asiasta vastuussa.
Vankileirin päällikkö
antoi pyydetyn selvityksen
Ruokolahdelta siirrettiin vuosina 1941 ja 1942 kaikkiaan 292 vankia
Pohjois-Suomeen, missä oli saksalaisia joukkoja. Rovaniemellä vangit
luovutettiin saksalaisille. Siirrot allekirjoitti Ruokolahdella leirin
päällikkö luutnantti Holopainen. Muilta leireiltä, lähinnä Köyliöstä,
siirrettiin saksalaisille runsaat 200 vankia.
Holopainen toimi tietysti ylempää tulleiden käskyjen mukaan. Luovutettavat
poliittiset sotavangit nimesi Päämajan valvontaosasto, joka lähetti
nimilistat Ruokolahdelle.
Aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välillä astui voimaan 4. syyskuuta 1944.
Heti seuraavana päivänä Holopaiselle tuli määräys antaa selvitys sodan
aikana saksalaisille luovutetuista vangeista. Luutnantti antoi selvityksen.
Voittajavaltojen valvontakomissio saapui Suomeen ja olot olivat epävarmat.
Luutnantti Holopaiselle myönnettiin 27. syyskuuta yhdeksän vuorokauden
loma, jolta hän ei palannut. Myöhemmin selvisi, että Holopainen oli paennut
Ruotsiin 30. syyskuuta 1944.
ES-ARKISTO
Kuvateksti
Leiriltä toiselle. Venäläisiä sotavankeja jatkosodan aikana Nastolan
järjestelyleirillä, mistä poliittiset vangit siirrettiin Ruokolahden
Syyspohjaan.