ANTTI MUNNUKKA
Rakuunasoittokunnan päällikkö, musiikkimajuri Raimo Maaranen puhkui
alkuviikosta tyytyväisyyttä. Reserviläisillä vahvistettu soittokunta oli
joutessaan käynyt Saksassa avaamassa Euroopan-kuulut Essenin valoviikot.
·Väkeä oli katujen varsilla niin ettei määrää, kun hakkapeliittojen
jälkeläiset johtivat läpi kaupungin tuntikaudet marssinutta
avajaiskulkuetta, Maaranen hehkutti.
No, joutessaan ja joutessaan. Töitä soittokunnalla olisi ollut
kotimaassakin yllin kyllin, mutta kun kutsu tuli:
·Berliinin suurlähetystö tuli tiedusteli, että voisimmeko osallistua, kun
Essenin valoviikoilla nyt oli korostettu Suomi-leimansa. Virallinen kutsuja
sitten oli Essenin ylipormestari Wolfgang Reiniger.
Maaranen arveli, että juuri Lappeenrantaan katse oli kääntynyt soittokunnan
taannoin Finlandia-talossa pitämän konsertin takia.
·Meillä on soitto- ja marssitaitoa, komeat rakuunapuvut,
esiintymistottumusta. Maasotakoulu on viime aikoina panostanut soittimiin.
Edustettiin samalla Lappeenrantaakin, liekö suomalaista ratsuväkeä siellä
30-vuotisen sodan jälkeen näkynytkään, mietti Maaranen.
Reserviläisillä vahvistettiin soittokuntaan kuului nyt 26 miestä.
·Meillä oli sinä avajaispäivänä oikeastaan neljä esiintymistä perä perää.
Soitettiin perinteistä suomalaista sotilasmusiikkia, kuten toivottu oli.
Lyhyestä harjoitusajasta huolimatta kaikki meni hienosti, kertoi Maaranen.
Valoviikot
jo 54. kerran
Viime viikonloppuna avatut Essenin valoviikot järjestetään nyt 54. kerran.
Ne jatkuvat joulun yli ensi vuoden puolelle asti.
Esseniläisten Gastland, vieraileva maa oli nyt Suomi, josta valoviikoille
oli saapunut ja saapuu runsaasti väkeä esiintymään ja järjestämään monia
näyttelyitä.
·M.A. Numminen, International bekannter finnischer Allround-Künstler
siellä taisi olla jo avajaisten aikaan mukana, muisteli Maaranen.
Essenin valoviikot ovat olleet esimerkkinä Tampereen vastaaville. Nytkin
Tampereelta saapuu Essenin Aalto-teatteriin esiintymään John Storgårdsin
johtama kaupunginorkesteri. Solistina on Riikka Hakala.
Näyttelyitä on monia; huonekaluja, saunaa, matkailuesittelyjä, on
Suomi-iltoja ravintoloissa, Sibelius-Akatemian muusikkoja.
RAKUUNASOITTOKUNTA
Kuvatekstit
Hakkaa päälle! Rakuunasoittokunta jos kuka osaa soittaa 30-vuotisen sodan
marssin. Essenin pääkaduilla soittokunnalle riitti katsojia ja kuulijoita.
Suomalaista. Essenin valoviikot keskittyvät tänä syksynä Suomi-ilmiöön.