HEIKKI SOPANEN
Lappeenrannan Tuosaan golfkenttää rakentavan Willimiehen Golf Oy:n puolisen
vuotta kestänyt osakeanti päättyi eilen. Yhtiön tavoitteena on saada
golfosakkeiden myynnillä 4,5 miljoonaa euroa kaikkiaan viisi miljoonaa
euroa maksavan kentän rakentamiseksi.
Päättyneessä annissa oli kaupan nimetyllä pelioikeudella varustettuja
B-osakkeita, jotka maksoivat 5 000 euroa ja nimeämättömällä pelioikeudella
varustettuja C-osakkeita, joiden hinta oli 8 500 euroa.
Toimitusjohtaja Jukka Pesun mukaan osakeannin tulos oli kohtuullinen.
·Pääsemme jotakuinkin tavoitteeseen. Annissa myytiin 55 osaketta.
Osakkeista B-osakkeet oli suunnattu yksityisille henkilöille ja C-osakkeet
yrityksille, mutta käytännössä yksityishenkilötkin ostivat C-osakkeita ja
yritykset B-osakkeita.
·Merkinnät tapahtuivat sen mukaan, millaisen pelioikeuden kukin ostaja
katsoi tarvitsevansa.
Golfosakkeita on tarkoitus myydä kaikkiaan 900 kappaletta. Tähän mennessä
kaupaksi on mennyt 660. Seuraavassa annissa osakkeiden hinta nousee.
B-osakkeesta joutuu maksamaan 6 500 euroa ja C-osakkeesta 10 000 euroa.
Toimitusjohtaja Pesu kertoo, että jäljellä olevista osakkeista suurin osa
myytäneen sen jälkeen, kun kenttä on avattu. Kentän on määrä valmistua
kesäksi 2005.
·Uuden annin ajankohdasta tehdään periaatepäätös kenties jo sunnuntaina,
kun yhtiön hallitus kokoontuu. Voi olla, että uusi anti avataan heti tai
sitten ensi keväänä, kun pelikausi lähenee.
ES-ARKISTO/MIKA STRANDÉN
Kuvateksti
Tyydyttävä anti. Willimiehen Golfin toimitusjohtajan Jukka Pesun mukaan
Tuosan golfkentän osakeanti onnistui kohtuullisesti.