SAILA KARHU
Lappeenrannan keskustassa autolla liikkuvat ovat ehtineet jo jonkin aikaa
ihmetellä uusia liikennejärjestelyjä ja miettiä, mistä pääsikään mihinkin.
Kun uusi Lappeenkatu ja sen liittymät otettiin käyttöön, muuttui samalla
liikennöinti muun muassa Kauppakadulla.
Monet ovat kokeneet erityisen hankalaksi Kauppakadun, Kannelkadun,
Perillistenkadun ja entisen Helsingintien risteyksen tienoon
kaistajärjestelyineen ja monenlaisine risteyksineen.
Jarruvalot punoittavat viimeistään Kannelkadun risteyksen kohdalla, kun
oikeaa kaistaa Kauppakatua ylös ajanut huomaa, ettei sitä kaistaa saakaan
jatkaa suoraan Kauppakatua eteenpäin, vaan on käännyttävä oikealle
Lappeenkadulle johtavaan ramppiin.
Vilkkaana kauppapäivänä sunnuntaina lyhyt liikenteentarkkailuhetki osoitti,
että juuri tuohon kohtaan tullaan liian kovalla vauhdilla, kiilataan
vaarallisen näköisesti vasemmalle kaistalle tai jatketaan suoraan, vaikkei
saisi.
Reilun kymmenen minuutin aikana kymmenkunta autoa jatkoi oikeaa kaistaa
suoraan eteenpäin. Useat autoilijat jarruttivat ja kääntyivät viime
hetkessä oikealle, kun vasemmalle ei enää päässyt, ja vielä useammat
kiilasivat vasemman kaistan autojonon väliin alueella, jossa kaistan vaihto
ei enää ole sallittua.
Vanhempi konstaapeli Pekka Hirvonen Lappeenrannan poliisista myöntää, että
juuri kyseinen risteys on aika sekava ja hankala.
·Siinä on yksinkertaisesti liian pienellä alueella liian monta risteystä,
Hirvonen sanoo.
Ainakin poliisin näkökulmasta tuntuisi paremmalta järjestely, jossa
Kauppakatua voisi jatkaa suoraan myös oikealta kaistalta. Hirvonen
hämmästelee myös sitä, että Kauppakatua pohjoisesta keskustan suunnasta
ajaville on kolmio osoittamassa väistämisvelvollisuutta.
·Luulisi että samana katuna jatkuva kaupungin pohjois-eteläsuuntainen
pääkatu olisi etuajo-oikeutettu.
Hirvosen mukaan normaali T-risteys tuntuisi selkeämmältä vaihtoehdolta kuin
uusi usean risteyksen ja rampin malli.
·Uusien järjestelyjen mukaan pitää tietysti oppia ajamaan, jos niitä ei
enää tästä muuteta, Hirvonen kuittaa.
Hirvosen mukaan poliisi ei ole ehtinyt erityisesti tarkkailla liikenteen
sujumista uusissa risteyksissä. Koska järjestelyt ovat niin uudet,
autoilijoille on annettu opetteluaikaa.
Poliisin mukaan ei uudistuneilla väylillä ole ainakaan toistaiseksi
sattunut onnettomuuksia. Kolhuilta vältyttänee jatkossakin, jos risteyksiin
tullaan maltilla ja kaistaopasteet luetaan ajoissa.
MIKA STRANDÉN
Kuvateksti
Punoittaa. Kauppakadun uudistettu risteys entisen Helsingintien kohdalla
aiheuttaa monelle autoilijalle yllätyksen: oikeaa kaistaa ei saa jatkaa
suoraan, vaan siitä pääsee vain Lappeenkadulle vievälle rampille.