Lappeenranta hakee avustusta kuutostien rakentamiselleen

Selkäharjun ja Eteläkadun liittymät nielevät kaupungilta miljoonia lähivuosina.

HEIKKI SOPANEN

Vaikka kuutostien perusparannus Lappeenrannan ja Imatran välillä on

Kaakkois-Suomen tiepiirin hanke, se nielee rahaa myös Lappeenrannan

kaupungilta. Kaupungin täytyy rakentaa omalla kustannuksellaan

katuliittymiä muun muassa Eteläkadun ja Selkäharjun risteyksiin.

Jos perusparannus alkaa toden teolla 2005, kaupunki joutuu tulevina vuosina

investoimaan 5­6 miljoonaa euroa katurakentamiseen. Kaupunki aikoo saada

osan rahoista työllisyysperusteisena avustuksena, ja on laatinut

Kaakkois-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskukselle hankehakemuksen.

Ensi vuodelle Eteläkadun ja Selkäharjunkadun rakentamiseen anotaan

TE-keskukselta työministeriön avustusta 220 000 euroa, vuodelle 2005

500 000 euroa ja vuodelle 2006 300 000 euroa.

Kaupungin omarahoitus on vuodelle 2004 880 000 euroa, vuodelle 2005

1 900 000 euroa ja vuodelle 2006 1 200 000 euroa.

Kaupungin teknisen toimialan johtaja Ensio Koikkalainen sanoo, että

omarahoituksen löytäminen edellyttää ensi vuodesta alkaen lisää

kadunrakennuseuroja toimialan talousarvioihin.

­·Nykyinen liikenneväylien investointitaso ei riitä, vaikka saammekin osan

omarahoituksesta kaupunginhallituksen EU-hankemäärärahoista. Tietysti pitää

muistaa, että valtionrahoitus tiepiirille kuutostien perusparantamiseksi ei

ole vielä varmistunut. Hankehakemus on varautumista rakentamisen alkamiseen.

Kuutostiekohteiden lisäksi kaupunki hakee TE-keskukselta ensi vuodelle

avustusta lentokoneiden yöpymishallin rakentamiseen ja Pajarilan

metallikylän sekä Skinnarilan teknologiapuiston kunnallistekniikkaan.

Kaupungin ensi vuoden EU- ja elinkeinomäärärahoista osoitetaan Skinnarilan

teknologiapuistoon 182 000 euroa, Pajarilan hankkeeseen 120 250 euroa ja

koneiden yöpymishalliin 146 000 euroa.

Rahojen jyvityksestä päätti kaupunginhallitus sillä varauksella, että

kaupunginvaltuusto hyväksyy ensi vuoden talousarvion EU- ja

elinkeinorahojen osalta esitetyssä muodossa.

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen