Kala käy pyydyksiin Selkäharjun levikkeellä

Valeria Hirvosen kalasavustamo ja -kauppa etsii kuumeisesti uutta paikkaa Lappeenrannasta.

SEIJA HACKMAN

Pieni kioski värjöttelee vuoden alun pakkasaamuna kuutostien levikkeellä

myyntiluukku tiukasti kylmää vastaan suljettuna. Viereisestä pömpelistä

tupsahtelee ilmoille kuitenkin vedet kielelle herauttava tuoksu: päivän

ensimmäinen satsi lämminsavukalaa kypsyy pakkasesta huolimatta.

Aamun rauha on pettävää. Lappeenrannan Selkäharjussa Savukarin

myyntiluukusta kurkistava Elena Baranova kertoo venäläisbussin juuri

startanneen paikalta kohti rajaa.

– Aattoaamuna tulin töihin viideltä kalaa savustamaan. Jonoa oli joskus

tielle asti, Baranova kertoo.

Savukarilla on takanaan kiivas sesonki. Kalakioski myi joulukuussa

kolmanneksen koko vuoden myynnistä, vaikka venäläisten vuodenvaihteen

matkailu Suomeen väheni. Kasvanut on myös koko vuoden myynti.

Savukarin yrittäjä Valeria Hirvonen sanoo kasvun salaisuuden olevan

markkinoinnissa. Rajan lehdet ja radio Sputnik rummuttavat kalamyyntiä

tehokkaasti Helsingin ja Pietarin välillä kulkeville matkaajille. Lisäksi

entistä useampi suomalainen ja paikallinen asukas haki joulukalansa

Selkäharjusta.

Tietysti Hirvonen kehuu myös tuotteitaan. Kalatukuista tulee joka aamu

kalaa, josta osa pääsee tuoreeltaan savustuspömpeliin. Myös graavikala

tehdään itse. Listalla on tällä erää liki parikymmentä kalatuotetta alkaen

Uuden-Seelannin ankeriaasta jokirapuihin, sinisimpukoihin ja

kylmäsavukatkarapuihin. Toki tarjolla on myös Saimaan muikkua. Asiakkaiden

kestosuosikkeja ovat kuitenkin kuuma merilohifile ja -medaljongit.

Lisää tilaa

tarvittaisiin

Kauppa käy tällä hetkellä niin hyvin, että yrityksellä olisi tarvetta

tilojen laajentamiselle. Kylmäsavustamo toimii jo nyt läheisellä

Tapavainolan koululla. Joulun alla, kun kalaa rysähti kerralla 2 000 kiloa

ja mätiäkin 500 kiloa, kylmätilaa piti vuokrata lisää Saimaanharjun Niivalta.

Tilakysymys on Valeria Hirvosen suurin huolenaihe tällä hetkellä kuitenkin

toisesta syystä. Laajennusluvista on turha haaveilla, sillä paikka

Selkäharjussakin on katkolla tämän vuoden lopussa. Tielaitos varautuu

lähivuosina odotettavissa olevaan kuutostien levennykseen.

Valeria Hirvonen kertoo etsineensä Lappeenrannasta Savukarille uutta

paikkaa toistaiseksi turhaan. Oivallinen paikka olisi Etelä-Karjalan

Osuuskaupan tulevan ABC-huoltoaseman yhteydessä Karhumäessä, mutta hakemus

tyrmättiin.

– 300 metriä kauemmas tiestä ei kannata mennä. Haluan myös pysyä lähellä

kaupungista tulevia asiakkaita, Valeria Hirvonen huomauttaa.

Haminassa

hyvä alku

Valeria Hirvonen on pyörittänyt Savukaria yksin kolme vuotta miehensä Kari

Hirvosen kuoltua. Työntekijöitä on Hirvosen itsensä lisäksi nyt neljä,

sillä viime kesänä yritys avasi myyntipisteen myös Haminassa.

– Saimme paikan 7-tien varrella lähes keskustasta, ja toiminta on lähtenyt

hyvin vauhtiin. Asiakkaina on paljon haminalaisia, mutta meitä kiitellään

myös siitä, että onnistumme pysäyttämään venäläiset Haminaan, Hirvonen

myhäilee.

Hirvonen uskookin, että ellei paikkakysymys Lappeenrannassa ratkea

tyydyttävällä tavalla, Savukari siirtyy kesän jälkeen kokonaan Haminaan.

MIKA STRANDÉN

Kuvatekstit

Tuhdit eväät. Ivan Myhkyrä kävi perjantaina ostamassa Savukarilta

puolitoista kiloa kirjolohen mätiä.

Kalan kutsu. Yhä useampi kuutostietä matkaava kuuli kalan kutsun viime vuonna.

Ahtaat oltavat. Savukari toimii Tielaitoksen levähdysalueen vieressä

yksityisellä maalla. Vuokrasuhde on katkolla tämän vuoden lopussa.

Savustus alkaa aamukymmeneltä. Normaalisti Elena Baranovalla on

yhdeltätoista tarjolla lämmintä savukalaa. Perjantaiaamuna pakkanen hidasti

savustusta.

Kirjoittaja:
Seija Hackman