Categories
Artikkelit

Kipparissa on istuttu 40 vuotta kuin olohuoneessa

Asiakkaat todistivat, että kantapöydässä saa melkein kaikki asiat hoidetuksi, ”jos vain pittää suunsa auki, ottaa puhheeks”.

LEENA SALLINEN

Eräs henkilö on istunut ravintola Kippari-krouvissa samalla paikalla niin

kauan, että paikka on mennyt puhki, mutta se on korjattu.

Näin kerrottiin keskiviikko-iltana Kipparin 40-vuotisjuhlassa. Epäselväksi

jäi, kuka on tämä henkilö; kuka heistä, jotka ovat pitäneet Kipparia

vuosikymmenet kantapaikkanaan.

­·Olohuone tämä on, monet täsmensivät.

Olohuoneella on ollut koko ikänsä sama osoite Lappeenrannan Oksasenkadulla.

Siellä on tapahtunut kaikenlaista. Esimerkiksi 1960-70-luvulla siellä

melkein tehtiin Lappeenrannan kulttuurivallankumous.

­·Siihen aikaan täällä tehtiin helvetin paljon politiikkaa.

Siihen aikaan Kipparissa oli myös helvetin paljon porukkaa.

­·Usein haettiin lisäpalleja alakerrasta. Neljän hengen pöydässä saattoi

istua 15 ihmistä.

Jono ulottui

naapuritontille

Porukkaa riitti myös ulkopuolelle. Kipparin jono ulottui joskus VPK:n

talolle, joka oli nykyisen Rakuuna-kaupan kohdilla.

Keskiviikon muistelmissa esiintyi erimielisyyttä siitä, ehtikö jonon

hänniltä sisään ennen valomerkkiä. Maija Purjolan mielestä ehti.

­·Asiakkaiden vaihtuvuus oli suurta. Esimerkiksi varusmiesten piti lähteä

Rakuunamäelle ennen iltakymmeneltä.

Maija oli pitkään töissä Kipparissa kun se oli Purjolan perheyritys. Hän

kertoi, miten siellä joskus prässättiin miesten housutkin.

­·Herrat olivat olleet viikon viihteellä, Maija Purjola valotti tämän

tapauksen taustaa.

­·Täällä on ollut joskus aatteita, ja joskus täällä on myös vaihdettu

vaatteita, lausui Timo Eklund Kipparin tiivistetyn historian.

­·Aatteet ovat menneet, mutta tatsi on tallella, hän summasi paikan

nykymenon 20 vuoden kanta-asiakkuuden antamalla asiantuntemuksella.

­·Veneilijöiden paikka, luonnehti Kipparia puolestaan Kyösti Jokio.

Hän kiitteli purjehtijoiden huomioonottamista myös paikan sisustuksessa.

Toisaalla todistettiin, että Kippari ei ole vain veneilijöiden paikka. Se

on kaikkien alojen tietolähde.

­·Samassa pöydässä istuu väkeä siivoojasta lääkäriin. Tieto liikkuu, jos

vain pittää suunsa auki, ottaa puhheeks. Joku saa multa neuvon, mie saan

muilta, eivätkä neuvot maksa 40 euroa tunnissa kuten muualla. Täällä

autetaan kaveria.

Elämän naiset

tulevat ja menevät

Kipparissa on koettu myös henkilökohtaisia draamoja.

­·Mie olen tavannut täällä elämäni naisen.

­·Mie taas olen menettänyt täällä elämäni naisen.

Paikan portsarit muistetaan legendaarisina, oikeudenmukaisina ja lempeinä.

Joskus he joutuivat käyttämään kovaa kättä.

­·Kerran yks kaveri pyrki sisään, mutta portsari sanoi, että ei ole tilaa.

Kaveri haki puiston penkin ja heitti sen Kipparin ikkunasta sisään ja

sanoi, että nyt on tilaa. Se sai elinikäisen porttikiellon.

Uskollisin kantajengi

on koolla aamusta

Varsinainen kantajengi vietti Kipparin 40-vuotispäivää vasta torstaiaamuna.

Siihen kuuluvat aamukahvipapat eli huru-ukot kokoontuvat Kipparissa joka

aamu yhdeksältä noin kymmenen hengen porukalla·­·ja vakiopaikoilla.

­·Tää on miun paikka, tuo on Urren, tuo Hanskin ja tuo Hermannin…

Tähän joukkoon kuuluu myös Kipparin ehkä ensimmäinen asiakas. Hannu

Sudensalmi kävi siellä jo päivää ennen avajaisia, jotka olivat 28.

tammikuuta 1964.

Samalla paikalla

samalla liikeidealla

Kipparin perustajia olivat Uuno ja Martta Purjola. Vuodesta 1984 paikan on

omistanut Etelä-Karjalan osuuskauppa.

­·EeKoon ravintoloista Kippari on vanhin samalla paikalla ja samalla

liikeidealla toiminut ravintola, kertoi toimialajohtaja Pertti Timonen,

joka juhlisti huru-ukkojen torstaiset aamukahvit konjakilla.

Timosen mukaan Kipparin liikeidea vaikuttaa toimivalta tulevaisuudessakin.

Sitä ei ole tarkoitus näillä näkymin muuttaa.

MIKA STRANDÉN

Kuvatekstit

Kippo tarjoilee. Kirsti Meriö eli Kippo sanoi kahdeksan vuoden

kokemuksella, että Kipparin asiakkaat ovat hirvittävän ihania.

Tatsi tallella. Timo Eklundin mukaan aatteet ovat Kipparista kadonneet,

mutta tatsi on tallella.

Kirjoittaja:
Leena Sallinen