SARI PULLINEN
Ensi viikosta alkaen Lappeenrannan kylpylaitoksen vanha kylpylä on taas
täydessä käytössä. Varsinaiset kylpytilat on sävytetty sinisiksi, ja
tähtitaivasta muistuttava kuituvalaisin näyttää tietä upouusille altaille.
Niissä saa muun muassa vesihierontaa, turvehoitoja ja erilaisia kylpyjä.
Erikoisimmasta päästä on varmasti valo- ja ääniallas, joka toimii paitsi
ammeena myös kaiuttimena. Koko hoitoon voidaan liittää äänen lisäksi valoshow.
Valohoitohuonetta suositellaan erityisesti astmaatikoille ja allergikoille.
Kylpylaitoksen johtajaylilääkäri Heikki Roilas kuvailee sitä peräti
etelänloman korvikkeeksi.
Yhtä uutuutta ja erikoisuutta, suolahuonetta, on käytetty jo marraskuusta
alkaen. Se on mukana Etelä-Karjalan allergia- ja ympäristöinstituutin
kolmivuotisessa projektissa, jossa tutkitaan hoitojen vaikutuksia astma- ja
allergiapotilaisiin. He ovat kylpylän tärkeä kohderyhmä.
Vuonna 1912 rakennetun ja vuonna 1938 jatketun vanhan kylpylärakennuksen
peruskorjaus- ja muutostyöt valmistuivat perjantaina. Talon eri-ikäisten
osien saumakohtaan on jätetty näkyviin vanhaa kivijalkaa.
Ennen savivarastona toiminut kylpyläosasto otetaan käyttöön ensi viikolla,
vaikka joitakin laiteasennuksia vielä tehdäänkin.
Remontissa ovat olleet myös fysioterapeuttien, hierojien, lääkärien ja
hoitajien työtilat. Toinen ja kolmas kerros kokivat pienemmän remontin.
Ylemmät kerrokset on otettu käyttöön jo syyskuussa.
Kylpylän lähde muutetaan vielä luonnonmukaiseksi kylmäaltaaksi.
Aula kunnostettiin
entisenlaiseksi
Peruskorjauksen aikataulu piti, vaikka yllätyksiäkin koettiin.
·Lisämuutostöiden vuoksi valmistumispäivää siirrettiin parilla viikolla
eteenpäin, sanoi rakennuttajapäällikkö Erkki Suuronen Lappeenrannan
kaupungin teknisen keskuksen talo-osastolta.
Lisätöinä piti sisäseinien vanhat rappaukset poistaa ja tehdä uusiksi, sekä
Ainonkadun puoleisella ulkosivulla jouduttiin muun muassa alentamaan
maanpintaa. Joissakin kohdin piirustukset eivät vastanneet rakenteita,
mistä aiheutui lisäkustannuksia.
Rakennus on suojeltu kaavalla, ja se rajoitti peruskorjausta sekä aiheutti
kuluja. Aula remontoitiin täysin entisenlaiseksi timanttikuvioisine ovineen.
Osa rakennuksen ikkunoista palautettiin entisenlaisiksi.
·Pääsääntöisesti ikkunat olivat hyväkuntoisia, eikä niitä juuri tarvinnut
uusia, Suuronen kertoi.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio oli lähes 1,3 miljoonaa euroa, josta
kaupungin osuus on 860 000 euroa ja EU-rahoitusta 400 000 euroa.
·Pysyimme budjetissa juuri ja juuri, pieni ylitys saattaa tulla, Suuronen
arvioi.
Rakennuksen julkisivut kunnostetaan ensi kesänä erillisenä hankkeena.
Vanhan kylpylän rakennuttajana oli Lappeenrannan kaupungin teknisen
keskuksen talo-osasto ja pääurakoitsija oli Lujatalo Oy.
LAURA VESIKKO
Kuvatekstit
Ruutua. Sinivalkoiset sävyt saavat aikaan raikkaan tunnelman.
Vettä. Kylpyläosasto koki täydellisen muodonmuutoksen.
Lasitiiltä. Lappeenrannan kylpylaitos ei pyri viihdekylpyläksi vaan
aikuisväen rentouttavaksi hoitopaikaksi.
Altaita. Asiakkaat voivat saada hoitoja esimerkiksi turvealtaassa tai valo-
ja äänialtaassa.
Lähde. Kylpylän lähteestä tehdään luonnonmukainen kylmäallas.