ESA VILENIUS
Lappeenrannasta on viime vuoden loppupuolella tullut suhteessa muuhun
maahan edullisen bensiinin paikkakunta. Kun ennen Lappeenrannassa
päiviteltiin kuinka on mahdollista, että bensa halpenee kuutostien varrella
jopa kymmenen senttiä, ei halpaa polttoainetta kannata enää lähteä
valtatien varrelta etsimään.
Esimerkiksi pääkaupunkiseudun hintataso tuntuu selvästi kalliimmalta.
Hintatason muutoksen uskotaan olevan pysyvä, vaikka näinä päivinä hintoihin
on tulossa korotuksia öljyn maailmanmarkkinahinnan nousun takia.
Hintakilpailun aloittivat uudet automaattiasemat Ysi5, A24 ja viimeisimpinä
St1 ja Shell Express. Viimeksi mainittu on useimmiten kyennyt tarjoamaan
halvinta bensaa, hyvin usein alle euron litra.
Automaattiasemien perässä ovat tulleet varsinaiset huoltoasemat.
·Kilpailun on ollut pakko vastata, sanoo Shell-kauppias Markku Kuusela.
Hänen mukaan ihmiset tuijottavat edelleen usein vain valotolpan hintaa
eivätkä laske esimerkiksi sitä, mitä alennuksia korttiin on liitetty tai
mitä esimerkiksi bensan haku kauempaa maksaa.
Toisaalta on myös asiakkaita, jotka haluavat huoltoasemaltaan palvelua
eivätkä suostu tankkaamaan automaattiasemilla.
Lappeenrannan huoltoasemien hinnat ovat nykyisin aika yleisesti euro ja 24
senttiä litralta.
·Olen ollut alalla 21 vuotta ja jatkuvasti on puhuttu hintakartellista.
Nykytilanteessa ei kukaan enää puhu siitä.
Kylmää kylmempiä
automaattiasemia
Shellin Express-asemat ovat niin pelkistettyjä jakelupaikkoja kuin
mahdollista. Ketjupäällikkö Jyri Salin kertoo, että asemapaikkakunnalla
tarkkaillaan hintoja ja ”valomonoliitin” hinnat tarkistetaan sopiviksi
Helsingistä. Aseman säiliöiden tilanne on myös kaukotarkkailussa.
·Saattaa olla, että Lappeenrannan hinnoissa näkyy markkinoille tulo.
Kaupan volyymi on ollut ennakko-odotuksia suurempaa.
Kauppaa käydään vain korteilla. Näin selvitään kalliista käteisen rahan
käsittelystä ja pienennetään murtoriskiä. Express-asemilta saa vain
95-laatua ja dieseliä. Luottokorttialennukset on jo upotettu hintoihin.
Bensa on kuitenkin samaa kuin muillakin huoltamoilla. Suurin osa Suomessa
myytävästä bensiinistä tulee Fortumin jalostamoilta. Kukin yhtiö
lisäaineistaa sen itse.
Kilpailutilannetta korostaa se, että bensiinien laadulla ei ole enää kovin
suurta eroa huoltamoketjujen välillä (muun muassa Tekniikan Maailman testi).
Shellin Express-ketjun kokeilun alkoi pari vuotta sitten. Viime vuonna
asemia oli jo 19.
Muut automaattikaupassa operoivat ketjut ovat Esso, St1, Ysi5, Jet, A24
(Fortum) ja ABC (S-ryhmä). SEO:lla ei ole automaattiasemia.
Oikea huoltoasema
säilyttänee paikkansa
Suomen Bensiinikauppiaiden liiton toimitusjohtaja Sirpa Kekäläisen mukaan
alalla on menossa rakennemuutos. Maan huoltoasemaverkosto on jo usean
vuoden ajan ollut pari tuhatta asemaa. Niistä on kuitenkin suuri osa
siirtynyt öljy-yhtiöiden haltuun.
Samaan aikaan automaattiasemat ovat lisääntyneet nopeasti. Toissa vuonna
niitä oli 550, viime vuoden luku oli 715.
Kekäläinen uskoo, että raja tulee jo kohta vastaan. Hänen mielestään
asemilla, joilta saa myös muun muassa ilmaa, vettä, öljyjä,
autokemikaaleja, varaosia, pesun sekä pientä huoltoa ja tarkistuksia on yhä
paikkansa.
Näin uskoo myös Salin. Tällaisten asemien lisäksi tulee myös asemia, joilla
tankataan autoja ja ihmisiä. Tienvarsien taukopaikoilla ei useinkaan ole
juuri huoltovarustusta.
Kekäläisen mukaan yksi uusi konsepti on automaatti kahvilan tai ruokakaupan
pihassa.
SEPPO RAUTIOVAARA
Kuvateksti
Euron pintaan. St1 Hakalissa on yksi uusista automaattiasemista.