Nuijamaan uuden raja-aseman rakennustyöt siirtyvät edelleen

Liikenneministeri Luhtasen Pietarin matkan pääasia ei toiveista huolimatta toteutunut.

URPO LAANINEN

Nuijamaan uuden raja-aseman maanteiden rakennustyöt siirtyvät uudemman kerran, kun Suomen ja Venäjän valtiosopimuksen allekirjoitus lykkääntyi jälleen.

Suomen liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen (sd.) lähti perjantaina neuvottelumatkalle Pietariin toiveenaan saada allekirjoitetuksi valtiosopimus raja-aseman siirrosta uuteen paikkaan, taajaman länsipuolelle. Paikan päällä Venäjän liikenneministeri Sergei Frank ilmoitti, että hänellä ei ole vielä muodollisia allekirjoitusvaltuuksia.

Valtiosopimuksesta on neuvoteltu kaksi vuotta. Kumpikin osapuoli voi aloittaa teiden rakentamisen vasta allekirjoituksen jälkeen. Alun perin kaiken piti olla valmiina viime kesänä, mutta valtiosopimuksen hyväksyminen on siirtynyt ja siirtynyt venäläisosapuolen ongelmien takia.

Liikenne- ja viestintäministeriön kansainvälisten asioiden päällikkö Silja Ruokola kertoi perjantaina Pietarista, että ministerit neuvottelevat nyt uudesta päivämäärästä.

­·Valtiosopimus yritetään saada allekirjoitettavaksi mahdollisimman pian, kun yhteinen päivä on löydetty, Ruokola sanoi.

Kaakkois-Suomen tiepiirin johtaja Antti Rinta-Porkkunen oli todella pettynyt valtiosopimuksen viipymiseen.

­·Toivottavasti kyse ei ole muusta kuin teknisestä asiasta. Kyllä sopimus olisi saatava parin ­ kolmen viikon kuluessa, hän totesi.

Töihin ehkä

maaliskuussa

Jos valtiosopimuksen alle olisi nyt saatu nimet, Nuijamaan raja-aseman tietöitä olisi päästy rakentamaan ehkä maaliskuussa. Ne urakoi tieliikennelaitos.

­·Urakoitsijan koneet ovat nyt muualla kiinni, ja töiden käynnistysoperaatio vie aina aikaa, Rinta-Porkkunen sanoi.

Mikäli valtiosopimus saadaan kuntoon lähiviikkoina, Suomen puolella voidaan vielä pitää kiinni aikataulusta, jonka mukaan uusi raja-asema olisi valmis kesällä tai syksyllä 2005. Määrärahathan ovat valtion budjetissa.

Ministeri kävi

Koivistolla

Liikenne- ja viestintäministeri Luhtanen tutustui menomatkallaan perjantaina kasvavaan Koiviston (Primorskin) suursatamaan. Silja Ruokolan mukaan suomalaisministerille selostettiin hyvin tarkkaan sataman meriturvallisuusjärjestelmää sekä öljynsäilytyksen ja lastauksen varotoimia. Kaiken pitäisi olla satamassa järjestyksessä.

Ministerit Luhtanen ja Frank kertovat neuvottelujensa tuloksista tänään Pietarissa.

MIKA STRANDÉN

Kuvateksti

Tietyöt viipyvät. Tieliikelaitos ei ole päässyt töihin Nuijamaalla. Lappeenrannan kaupunki teki syksyllä vesihuoltotöitä.

Kirjoittaja:
Urpo Laaninen