Eekoo kaavailee Pikisaareen Salea ja ravintolaa sekä Voisalmeen markettia

MARTTI HYTTIEtelä-Karjalan Osuuskauppa alkaa panostaa entistä enemmän lähipalveluihin.

MARTTI HYTTI

Etelä-Karjalan Osuuskauppa alkaa panostaa entistä enemmän lähipalveluihin.

Eekoo suunnittelee Sale-myymälää ja lähiravintolaa Lappeenrannan

Pikisaareen sekä S-markettia Lappeenrannan Voisalmeen.

Lappeenrannan Karhuvuoressa ja Tirilässä Eekoon palvelut paranevat jo tänä

vuonna, kun kesällä valmistuu Suomen suurin ABC-liikenneasema, jonka

yhteydessä on ravintola ja S-market. Sammonlahdessa avataan puolestaan

marraskuussa S-market.

Toimitusjohtaja Ahti Manninen katsoo, että monien muidenkin Lappeenrannan

kaupunginosien kaupallisissa- ja ravintolapalveluissa on parantamisen varaa.

­·Etsimme Kivisalmestakin kauppapaikkaa, mutta neuvottelut nykyisen

myymälän ostamisesta eivät johtaneet tulokseen.

Hän korostaa, että Lappeenrannan Pikisaari on kasvava asuntoalue, joka

tarvitsee sekä kaupallisia- että ravintolapalveluja.

­·Allekirjoitimme viime perjantaina UPM-Kymmeneen kuuluvan Bonvesta Oy:n

kanssa sopimuksen, jolla Eekoolle varataan liiketiloja kahdesta kerrostalosta.

Pikisaaren kauppa

palvelee veneilijöitäkin

Toiseen kerrostalon alakertaan sijoitetaan noin 500 neliömetrin suuruinen

Sale-myymälä ja toiseen sadan paikan lähiravintola, jossa ovat ruoka- ja

kahviopalvelut. Kauppa palvelee myös veneilijöitä. Rantaan on tarkoitus

rakentaa laituri.

Arkkitehtitoimisto Timo Vuori Oy on aloittanut rakennusten suunnittelun.

Tavoitteena on, että suunnitelmat olisivat valmiina vuonna 2006, jolloin

rakentamiseen päästäisiin viimeistään vuonna 2007.

­·Rakentaminen voisi alkaa toki aikaisemmin, mutta Pikisaaressa on vielä

liian vähän asukkaita, jotta kauppa kannattaisi perustaa.

Manninen perustelee S-marketin rakentamista Voisalmeen alueen heikoilla

kaupallisilla palveluilla.

­·Voisalmessa on kaksi laatikkomyymälää, joiden tavaravalikoima on varsin

suppea, vain 1 000-1 500 tuotetta. Meille tulee S-markettiin noin 14 000

tuotetta. Tällöin Voisalmessa ja Kivisalmessa asuvat saavat kaikki

päivittäistavaransa lähimarketista.

Hän arvioi, että tämän kauppapaikan hankinta, suunnittelu ja rakentaminen

vie 2-3 vuotta.

­·Realistinen tavoite lienee, että S-market avautuu Voisalmessa vuonna 2007.

PEKKA HÖLKKI

Kuvateksti

Palvelut paranevat. Etelä-Karjalan Osuuskauppa suunnittelee Pikisaareen

menevän sillan viereen palvelutiloja. Toisen kerrostalon alakertaa

sijoitetaan Sale ja toisen lähiravintola.

Kirjoittaja:
Martti Hytti